tiistai 12. maaliskuuta 2019

Siemenkylvöjä



Viime keväänä taisin tulla lausahtaneeksi, että ensi vuonna en sitten kylvä yhtään siementä esikasvatukseen! No, tässä sitä taas ollaan.

Kun ulkona on puolen metrin hanget ja kesä tuntuu vieläkin kovin kaukaiselta, mullan ja siementen kanssa tuuskaaminen jotenkin lohduttaa ja luo uskoa, että kesää kohti silti mennään.

Olen esikasvattajana myöhäisherännäinen. Innostuin puuhaan vasta joitakin vuosia sitten ja aloitin hyötykasveilla. Nytkin kylvin ensimmäisenä tomaatit.


Tuttujen runkotomaattien, Pear Shaped yellow ja Outdoor girl, rinnalle kokeilin minulle uutta lajiketta. Pensastomaatti Principe Borghesen pitäisi menestyä sekä kasvihuoneessa että ulkona isossa ruukussa. Kuva ainakin näyttää mehevältä.



Vuosi vuodelta enemmän purkkeihin on eksynyt myös kukkia. Tällä kertaa kokeilen ahkeraliisaa ja samettikukkia. Ahkeraliisa vaatii pitemän esikasvatuksen. Samettikukat olisivat ehtineet myöhemminkin multiin, mutta kylvin innoissani myös niitä jo nyt. 

Ryhmäsamettikukkaa voin laittaa itämään vielä lisää myöhemmin. Pusseissa ohjeistetaan koulimaan myös ryhmäsamettikukka yksitellen purkkeihin, mutta muistaakseni joku on kertonut siirtäneensä sitä onnistuneesti  myös isompana joukkona kukkapenkkiin? Voin muistaa väärinkin.


Köynnöskokeiluksi pääsi tänä vuonna koruköynnös. Olen testaillut monenlaista yksivuotista köynnöstä. Välillä onnistuneesti, mutta useimmiten lopputulos kehikossa on ollut vähemmän rehevä.

Kelloköynnös taisi onnistua toistaiseksi parhaiten ja ehti kukkiakin lämpimänä kesänä. Moni muu köynnös on jäänyt harvaksi ja kituliaaksi tai kukkinut toivottoman myöhään.


Aika näyttää, miten käy koruköynnöksen kanssa. Siemenpussissa luvataan, että koruköynnös olisi nopeakasvuinen ja runsaskukkainen köynnös, joka viihtyy auringossa. Nyt ovat siemenet mullan sisällä ja peukut pystyssä.

9 kommenttia:

  1. Kylvöhommat ovat mukavaa harjoittelua varsinaista puutarhaelämää varten. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee.
    Onnea kylvöillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, sisäkasvatus antaa uskoa kesän lähestymiseen.

      Poista
  2. Luulen jokaisen kasvattajan tokaisseen nuo samat sanat ja niin vain taas purkkeja ilmaantuu seuraavana keväänä. Onneks sitä unohtaa :-)
    Muistelen sammareista ihan samaa, mutta itse koulin uskollisesti omiin purkkeihin.
    Hyvää kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Olin jopa heittänyt purkkeja roskiin viime keväänä. Nyt loppuvat kesken...

      Poista
  3. Täällä on samat puuhat meneillään vaikka mitään en meinannut kylvää . Koruköynnös on minulle uusi tuttavuus .Samettikukkia en ole vielä kylvännyt ja erikseen niitä laitan heti .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koruköynnöstä ei ole täälläkään ennen nähty. Aika näyttää, nähdäänkö nytkään.

      Poista
  4. Kyllä siinä esikasvatuksessa on jotain niin ihanan keväistä, että ei sitä malta olla tekemättä :) Koruköynnös kuulostaa mielenkiintoiselta, en ole sitä koskaan itse kasvattanut.

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!