torstai 30. toukokuuta 2019

Ei mörköjä vaan miinanköynnöksiä


Hiljalleen alkaa kesä hiipiä näillekin lakeuksille. Yöpakkasista on toistaiseksi selvitty säikähdyksellä, mutta kummajaisia on tullut ripusteltua iltaisin pitkin pihaa siltä varalta...

Eikä pelkästään pakkasen varalta, vaan myös tuulen. Helatorstai on kulunut rivakassa kaakkoistuulessa. Aika oudolta suunnalta nyt tuulee. Yleensä täällä tuuli tulee jäätävänä luoteesta, lännestä tai pohjoisesta. Nyt tuuli ei ole kylmää, mutta kyllä lämpimämpikin myrsky osaa kasveja riepotella.

Oli kuitenkin pakko siirtää kesäkukat sisänurkista pihalle. Jostakin syystä ne kasvoivat tänä keväänä tosi nopeasti ja korkeiksi. Siis aivan liian korkeiksi kestääkseen näitä arkitisia sääolosuhteita.

Tämän haamukaavun alla piileskelevät mahdottomat hujopit eli mukulabegoniat, joiden juurelle tueksi istutin jäljelle jääneet ahkeraliisat. Mutta en ole uskaltanut siirtää ruukkua tuuliseen porraspäähän suojaisalta autotallin seinustalta. Ehkä huomenna.


Tästä ruukusta löytyy aikanaan sama kattaus kuin edellisestä isommasta, mutta eri suhteissa. Pääosassa ovat ahkeraliisat, keskellä yksi mukulabegonia.


Portailla on sen verran pienet ahkeraliisaruukut, että ne on helppo napata tarpeen vaatiessa eteiseen turvaan. Helatorstain ne ovatkin viettäneet eteisessä koko päivän myrskyä paossa. On tämä touhua. Ovemme avautuu suoraan pohjoiseen ja kaikki, mitä sen ympärille laittaa on pohjoistuulen ja aamuauringon armoilla.


Köynnöskehikkoni sijaitsee valitettavasti myös pohjoisen tuulen mentävällä rei'ällä. Tämän päivän tuuli ei ole paha, mutta moni muu tuuli on tehnyt aiempina kesinä tuhojaan. Oikeastaan kelloköynnös on ainoa, joka on helteisenä kesänä tässä kunnolla menestynyt. Moni muu on jäänyt kituliaan pieneksi.

Tänä vuonna ostin puutarhalta minulle ennestään tuntematonta miinanköynnöstä. On kuulemma suosittu köynnös, kukkii keltapunaisin kukin ja kasvaa jopa kolmemetriseksi. Suvaitsen epäillä, että tässä niin isoksi kasvaisi. Mutta kokeillaan. Istutin rohkeasti jo pihalle, mutta peiteltyä on tullut kylminä öinä miinanköynnöstäkin.


Toistaiseksi miinanköynnös näyttää tältä ilman hallahuppua. Mielenkiinnolla odotan, mitä tästä tulle. Ja milloin kesä toden teolla alkaa.

4 kommenttia:

  1. Tuulet on olleet kovia. Eipä tee mieli taimia istutella niiden armoille.

    VastaaPoista
  2. Joku vielä yrittää ylämummoa... Vaihtelevat säät on olleet täälläkin. Vedän peitettä silmille ja pois, luukkuja auki ja kiinni, kasveja sisään ja ulos.

    VastaaPoista
  3. Täällä myös myrskyn kourissa sadetta pidellään. Hyvältä näyttää miinaköynöksesi, mulla se pääsi paleltumaan kun en muistanut suojata, onneksi kuitenkin aitoelämänlanka näyttää selvinneen.

    VastaaPoista
  4. Ihmeen kylmiä öitä on ollut varsin lämpimienkin päivien jälkeen. Enpä muista, koska olisin näin paljon selannut sääennustuksia lähes joka päivä. Samanlaisia kummituksia on meilläkin. Ja tuulee kovaa ihan joka päivä. Josko nyt muuttuisi kesäisemmäksi. Toivotaan niin.

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!