maanantai 11. marraskuuta 2019

Kesämuistoja Utsjoelta


Ulkona lumipeite kasvaa ja hiihtokelit ovat jo alkaneet. Tänään olen viettänyt vapaapäivää ja selaillut kesältä kertyneitä valokuvia. Kuinka heleän vihreiltä vaivaiskoivut näyttivätkään Utsjoella juhannuksen jälkeisellä viikolla. En malta olla jakamatta kesämuistoja kanssanne.

Lähdimme reissuun heti kesälomani alkajaisiksi ja porhalsimme pikavisiitille Utsjoelle. Siellä ei ole ennen tullut käytyä, vaikka Lappia on muuten kierrelty ristiin rastiin. Nyt oli mahdollisuus olla reissussa hiukan pidempään, kun tytär oli kotona kissan ja pihan vahtina.





Jylhä ja upea Tenojoki teki vaikutuksen. Norjan ja Suomen yhdistävä Saamen silta oli vieressä ja maisemat puhuttelivat.



Rannasta lähtivät lohensoutajat matkaan, kun sesonki oli parhaimmillaan. Emme kokeilleet, mutta seurasimme rannalta vanhan perinteen nykyistä "turistimuotoa":



Lomakylä Tenojoen rannassa tarjosi yösijaa sekä mökeissä että laadukkaissa hotellihuoneissa. Utsjoelle löytävät tiensä muun muassa aasialaiset revontulituristit ja maksukykyiset lohenpyytäjät. Majoituksen taso oli todella korkea.




Perinne ja nykypäivä sulassa sovussa kättä lyöden Utsjoella.


Pohjoisessa kesä on lyhyt, mutta kiihkeä. Unikot työntyvät maasta jo kesäkuun puolella, vaikka kansa vielä vaeltaa toppatakeissa.


Karussa maassa kukkapenkiksi sopii vaikkapa vanha vene. Epäilemättä lohensoutajien perintöä tämäkin paatti, joka on saanut uuden elämän kasvulaatikkona.

Viivyimme Utsjoella vain pari päivää, mutta maisemt palkitsivat pitkän ajomatkan jälkeen uusilla kokemuksilla. Tämä oli hyvä alku lomalle.

3 kommenttia:

  1. Joskus nuorena on tullut käytyä Utsjoella, voisi käydä uudemmankin kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta matka Suomen päälaelle on vain aika pitkä.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!