Vuosi alkoi vesisateessa

Hyvää alkanutta vuotta 2020 Toimelan seuraajille! Kovin vaihtelevassa säässä on meillä vietetty joulunaikaa ja vuodenvaihdetta. Välipäivinä nautimme jopa näin kauniista aamuruskosta ja luminen maisema oli kuin joulukortista. Mutta tänä aamuna päivä ei sitten valjennutkaan, vaan vettä satoi kunnolla.

Tässä sama maisema tänään. Aika masentavaa vai mitä? Vaikka kävimme reilun tunnin kävelylenkillä liukastelemassa, säätila ei juuri mieltä ylennä. Näinköhän tämä talvi sujuu leudoissa merkeissä täällä rannikolla. Muutaman kerran on jo hiihtämäänkin päästy, mutta nyt ei näytä lupaavalta.

Jotta mieli ei kokonaan mustene, täytyy päivittää piristykseksi muutama kuva välipäivien lumimaisemista ja harvinaisesta valoilmiöstä nimeltä aurinko.

Olen polttanut urakalla lyhtyjä, satoi tai paistoi. Lyhtymme ovat vuosien varrella lahjoiksi saatuja tai muuten taloon tulleita kuten tämä alla oleva "kummituslyhty", joka on pojan kouluaikojen käsityö.

Kissavanhuksemme Eppuli pitää yhä turvapaikkanaan vanhaa lintumökkiä. Se on perustuksia ja kattoa myöten aivan laho, mutta en raaski hävittää kissan vuoksi. Lyhtykin Eppulin jouluiloksi ripustettiin lintumökkiin.

Tässä pieni joulukimara Toimen joulunvietosta, joka sujui erittäin rauhallisesti. Sain yllätyslahjaksi uuden potkukelkan, jota kävin kokeilemassa heti jouluyönä. Hyvin luistaa. Tykkään käydä kaupassa kelkalla. Autoilen sen verran pitkää työmatkaa päivittäin, että vapaa-ajalla liikun mieluummin muilla keinoilla.

Nuorison kanssa tuli pelailtua pelejä ja herkuteltua. Keskipisteenä oli ensimmäistä jouluaan Toimelassa viettänyt Pulla-koira, joka tuli yllättävän hyvin toimeen Eppu-kissan kanssa. Edesmennyt bichon frisemme Pablo opetti kissan koiran kaveriksi 12 vuoden aikana. Pulla ja Eppu olivat myös ihan kavereita ja kiinnostuneita toisistaan. Pulla otti rapsuttelusta kaiken irti.

Jouluyön potkukelkkareissulla poikkesimme hautausmaalla. Kynttilöitä tuli vietyä jo päivällä ja niin oli vienyt moni muukin. Myös tähän muualle haudattujen muistomerkille. Kaunistahan hautausmaalla oli pakkasyön pimeydessä lyhtyjen loistaessa.

Valoja katsellessa mietin valtaisaa käytettyjen lyhtyjen massaa, joka arkena odottaa roskiin keräämistä. En ihmettele, että paikallinen suntio suositteli lehdessä sytyttämään kotona kynttilän läheisten muistolle. Ehkä tämäkin perinne pikkuhiljaa elää ja vaihtuu kestävämmän kehityksen tielle.

Kuten uudenvuoden ilotulitukspaukutuksetkin. Ilotulitteita myytiin uutisten mukaan enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta Toimelan ympäristössä paukkui aika vähän ja roskaakin oli aamulla entistä vähemmän. Ehkä paukutusikäiset ovat kasvaneet lähistöllä aikuisiksi. En jää ilotulitteit kaipaamaan, jos ne päätetään kieltää.