torstai 16. huhtikuuta 2020

Nuppuaikaa


Tiedänhän minä, että pienten taimien ensimmäiset kukkanuput pitäisi poistaa, jotta taimi vahvistuisi. Mutta raaskiiko joku näin herttaisia kukkasia nyppiä pois? Minulle tuottaa aina tuskaa. Tässä kukkii pikkuriikkisillä kukilla ananaskirsikka.


Myös patiotomaatti lykää vahvasti nuppuja. Enpä ole niitäkään saanut poistetuksi, mutta taimet näyttävät vahvoilta joka tapauksessa.


Eiköhän vain ahkeraliisoissakin jo näy pientä nupun alkua? Taimet eivät ole suuren suuria, mutta muistaakseni en viime vuonnakaan poistanut nupun nuppua, enkä latvonut liisoja. Siitä huolimatta ne onnistuivat ihan hyvin.


Nupuista puheenollen. Luulin jo, että kiinanruusuni on mennyttä, mutta vielä vielä mitä. Tässä se lykkii nyppuja esiin!

Kiinanruusuni on monta vuotta vanha, anopin tuttavan pistokkaasta istuttama. Viime kesänä erehdyin viemään sen ulos, mutta kiinanruusu ei siitä pitänyt, vaan mössähti koko loppukesäksi. Kukkia ei tullut, vaikka se aiempina vuosina oli kukkinut sisällä runsain kerrotuin kukin. Talvenkin kiinanruusu oli apealla mielellä.

Päätin kuitenkin mullanvaihtoaikaan vielä kerran yrittää. Vaihdoin mullat ja leikkelin kukan ronskilla otteella. Ensin näytti pahalta, kun lehdet lurpahtivat entisestään. Muutaman viikon kuluttua alkoi tapahtua. Uusia lehtiä kasvoi ja lopulta nuppujakin.


Nyt kiinanruusu näyttää oikein elinvoimaiselta, kunhan muistan lannoittaa ja kastella reippaasti. Ainakin tämä yksilö tarvitsee tosi paljon vettä. Tulevana kesänä se ei ulkoile, vaan saa kukkia rauhassa sisätiloissa.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa nähdä nuppuja, eikö vain!? Minullakin on pensastomaateissa samanlaisia nuppuja ja ajattelin antaa niiden kehittyä, sillä nämä ovat jo lopullisessa kasvuruukuissaan ja puskat ovat vahvoja. Kaavihuonekurkkunikin tekee jälleen kukkia, ensimmäiset nappasin pois, mutta nyt ajattelin katsoa, mitä tapahtuu. Kokemus sekin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että sadotta jäädään, vaikka nuppuja säästellään.

      Poista
  2. Kiva kuulla, että muillakin on samaa nuppuongelmaa. Minulla talvehtineet pelargoniat ja hortensia pukkaavat juuri nyt nuppuja ja ne pitäisi nyppiä pois, että kasvi vahvistuisi. En vaan pysty!

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!