lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kateviljelystä


Törmäsin kateviljely-sanaan ensimmäisen kerran parikymppisenä kerrostaloasukkina. Pihasta ei tietoakaan, mitä nyt parvekkeella kukkalaatikossa köynnöskrassit. Mutta sitten jossain järjestettiin tilaisuus, jossa opastettiin kateviljelyyn.

En ymmärtänyt yhtään mistä oli kysymys. Mielikuvat olivat outoja: Miksi viljelysten päälle pitäisi rakentaa katto? Menin kuitenkin kuuntelemaan ja valaistuin. Ajattelin jo silloin, että noin minäkin jonakin päivänä viljelen.

Rivitalon nurmikkopläntillä katteita ei vielä kaivattu. Kun lopulta vuosikymmentä myöhemmin muutin Toimelaan ja sain hoidettavakseni vanhan pihan, piti kateviljelyä vielä sulatella aika pitkään. Kun oli ollut tapana kitkeä mustalle mullalle ja haravoida kaikki vähänkin roskalta näyttävä pois. Harrastan sitä kukkapenkeistä vieläkin, valitettavasti ja vastoin parempaa tietoani.

Pikkuhiljaa olen kuitenkin siirtynyt oikealle tielle. Hyötymaa ja marjapensaiden alustat ovat saaneet katteen jo vuosia. Erityisesti sen jälkeen, kun talouteen hankittiin maailman paras kodinkone eli oksasilppuri.

Nyt olen myyty. Kateviljely on vain yksinkertaisesti niin fiksu juttu. Ei rikkaruohojen kitkemistä. Kosteus säilyy vähemmällä kastelulla, mikä on erityisen tärkeää tällaisella hiekkaisella tontilla. Porkkanatkin kasvavat katteen alla aivan uusiin sfääreihin tai no, vuodet eivät ole veljeksiä. Joskus onnistuu paremmin ja joskus huonommin, mutta periaatteessa katteen alla kasvattaminen on järkeenkäypää ja palkitsevaa puuhaa. Madot möyhentävät mullan katteen alla ja itse kate maatuu pikkuhiljaa ja lannoittaa kasvualustaa.

Katteesta vain on pula, erityisesti jos kukkapenkkiin pitäisi saada vähän "esteettisempää" ja silmänruuaksikin sopivaa katetta. Värjätyt koristekatteet ovat kauniita, mutta turkasen kalliita. Mitä tahansa kaalinlehtiä taas en kukkapenkkiin halua ja okasasilppu kuluu iloisesti hyötypuutarhassa. Mikähän olisi edullinen ja kaunis tapa kattaa kukkapenkkejä? Kertokaapa, miten te sen teette.


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kuin kissa pistoksissa...

...olen kevätauringon innoittamana rapsutellut kukkapenkeistä viimekesäisiä roskia ja kas, löytänyt niiden alta monenlaista. Jo vain on kesä tulossa Pohjanmaan lakeuksillekin!


Syysleimut näyttävät selvinneen hyvin oikukkaasta, lumettomasta talvesta. Hienoa!

Palava rakkaus työntyy esiin voimallisena, siihen voi aina luottaa.


Salkoruusukin on jo herännyt pääsiäisen lämpimiin säihin. Ehkä se tänä vuonna jo kasvaa kunnolla mittaa ja kukkii paremmin kuin viime kesänä.

Marjapensaissa on lähes lehdet. Kunhan mustaherukan kukat eivät antaisi varhaisen kevään narrata...


Kelit ovat hellineet pääsiäisenä muitakin kuin pihan kasveja ja niiden hoitajia. Pyhien alla jo 13-vuotias maatiaistyttökissamme Eppu (kuvassa oikealla) onnistui pitkästä aikaa houkuttelemaan pihapiiriin kollikissat varmaan kymmenien kilometrien säteeltä. Pahimmillaan näitä kevätmouruajia pyöri porraspäässä yhtä aikaa viisi. On se merkillistä, että vanha tyttö vielä kiinnostaa. Ihmisasukkaille ei niin mukavaa, mutta elämää tämäkin.


Joku yritti sisään ikkunastakin, mutta eipä onnistunut. Onneksi hyökkäys on tältä erää ohi, yritän pitää varani, että sama ei toistu :)

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen laskeutuu Toimelaan


On siivottu, leivottu ja tohistettu. Nyt on aika rauhoittua pääsiäisen viettoon. Sääennusteet lupaavat pitkääperjantaita lukuunottamatta lämpimiä ja kauniita ilmoja. Ehkä tässä jo pääsee pihapuuhien alkuun. Ainakin kiikku ja puutarhakalusteet täytyy nostaa paikoilleen ja näkyvimmät nurkat haravoida. Ihanat pitkät pyhät edessä!

Pääsiäisen tunnelmaa on kaivettu esiin vanhoilla, lasten askartelemilla koristeilla kuten tiput yllä ja hieman kärsineen oloinen trulli alla. Kärsineitä tai ei, haluan nämä mukaan pääsiäisen viettoon.


Kissanohra on kasvanut pari viikkoa ja kissa on sitä jo nakertanut.

 

Huopamunat ovat tämän kevään löytö Iisalmen kauppahallin käsityöläismyymälästä. Niiden kera: Hyvää pääsiäistä, nautitaan kevätkeleistä!