Makamik-koristeomenapuuhun tuskin voisi mahtua enempää kukkia kuin siinä nyt on. Pieni puu on kuin karamelli punaisine kukkineen. Tämä aika onkin makamikin parasta antia, sillä sen pikkuruiset punaiset hedelmät ovat niin väkeviä, että niitä eivät syö edes linnut. Nättejä nekin toki ovat. Kun tänään lähestyin puuta kameran kanssa, kuului korvissa surina ja pörinä. Pölyttäjät olivat liikkeellä. Mehiläiset pörräsivät kukasta kukkaan eli kyllä makamikin anti jollekin kelpaa! Ja pörinä puolestaan tietää paljon heldelmiä.
Jostakin syystä koristeomenapuumme näyttävät kukkivan runsaasti vuorovuosin. Kun makamik pursuaa punaisia kukintoja, vieressä seisova isoveli salla onnistuu tuottamaan vain muutaman valkoisen kukan. Viime keväänä oli toisin päin, salla kukki runsaasti makamikin levätessä.
Sallan kukat eivät ole yhtä näyttävät, mutta keltaiset omenat ovat isompia ja erittäin makoisia.
Todella kauniisti kukkii tuo Makamik! Nyt on varmaankin alettava tutkia, josko omasta pihasta löytyisi vielä vapaata tilaa yhden makamikin verran:)
VastaaPoistaSellaista se on. Minä taas haaveilen kirsikkapuusta. Anopin puu on poikinut lupaavasti, mutta nyt taitaa olla myöhäistä tälle kesälle siirtää.
PoistaIhana kukinta koristeomenapuullsi. Minullakin on tuo Makamik, mutta se ei kuki vielä.
VastaaPoistaAurinkoista ja mukavaa kesäkuuta sinulle sinne Toimelaan.
Kiitos, samoin sinulle, ihania kesäpäiviä!
PoistaSama ilmiö meilläkin Makamikin kanssa. Ainoastaan istutusvuonna se on kukkinut näin runsaasti. Tavallisissa omenapuissakin on tänä keväänä runsaasti kukkia. Toivottavasti pörriäiset ahkeroivat että saataisiin niitä omenoitakin!
VastaaPoistaPörinä on lupaavaa. Harmittaa vain, että kesä etenee niin vauhdilla. Tuntuu, että pitäisi koko ajan istua ihailemassa.
PoistaMeillä Oton Omena innostui nyt kukkimaan niin ettei koskaan ennen. On ollut meillä jo reipas 10 v. Saapa nähdä tuleeko omppujakin. Ihanat nuo Makamikin punaiset kukat.
VastaaPoistaOton Omena on minulle aivan outo tapaus. Onko koristeomenapuu vai tuleeko isoja omppuja?
PoistaOtto tekee isoja omppuja ja on syyslajike.
Poista