sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Ihmekevät


Olen saanut nauttia aika pitkään uusien Marjatanalppiruusujeni kukinnasta, vaikka viime päivien rankkasateet ovat kukintaa himmentäneetkin. Kevät ja alkukesä ovat täyttyneet puutarhayllätyksillä, hyvillä ja huonoilla.

Näin muhkeat alppiruusun taimet olivat mukava yllätys paikallisen puutarhan valikoimissa. Ostaessa harmitti, että oikuttelevat talvikelit niittasivat näiden edeltäjät havu- ja rhodoistutuksesta. Mutta kun kukat aukesivat, harmitus haihtui ja rahanmenokin unohtui.


Monta muutakin ikivanhaa perennaa on kadonnut jäljettömiin penkeistä viime talvena. Jouduin uusimaan esimerkiksi tämän suosikkiperennani eli särkyneen sydämen.


Nyt kesä on jo pitkällä, mutta monenlaista omituista tuli kuvailtua keväällä pihalla. Mistähän lie johtuu, että töyhtöangervot aloittivat kesän varsin epätasaisesti ja toispuoleisesti. Pohjoispuoli riutui ja eteläpuoli kasvoi. Raja oli kuin veitsellä leikattu.

 
Myöhemmin ero tasoittui, eikä kasvussa enää huomaa mitään erikoista. Ei ole tämmöistä ennen näkynyt. 


Tämän kevätkuvan erikoisuus ei johdu talvesta vaan laiskasta puutarhurista. Olen kyllä huomannut, että valkoisen syreenin keskellä kasvaa morsiusangervoa, mutta en ole vaivautunut asiaa sen enempää miettimään.

Nyt otti silmään, että minullahan on kahden kerroksen väkeä. Morsiusangervo on näköjään levittäytynyt kokonaan syreenin sekaan. Siellä se jo lehtevänä kukoistaa, kun syreeni vasta suunnittelee lehtien avaamista!

Tuolle ei varmaan voi muuta tehdä kuin löydä molemmat matalaksi, jos haluaa siiamilaiset toisistaan erottaa. Vai antaisiko olla, jos eivät toisiaan häiritse. Ensin kukki angervo ja nyt kukkii syreeni :).

Outo kevät ja alkukesä pihalla, todellakin!

10 kommenttia:

  1. Erikoista kyllä tuon töyhtöangervon toispuoleinen kasvuunlähtö, mutta kyllä ihan ymmärrettävää viime talven oltua aika ankara. Harmittaa varmasti kaikki kasvimenetykset. Hauska tuo angervon ja syreenin yhteispuska. Minä en sitä erottaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä taida saadakaan erotetuksi, ellei kaiva koko puskaa ylös.

      Poista
  2. Minä luulin että multa häviää kokonaan töyhtöangervo. Kolme isoa puskaa kuoli, mutta muutama pienempi jäi henkiin ja nousivat lopulta. Lisäksi löysin yhden siementaimen. Kummallinen talvi oli , toivottavasti ei seuraa toinen samanlainen perässä!
    Mitäs tuo kahdenkerroksen väki haittaa. Molemmat pääsevät kukoistamaan omana itsenään, kun kukkivat eri aikaan. Anna vaan olla, ellei häiritse sinua itseä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime talvessa oli tosiaan kummastelemista. Olisi jo aika säiden "normalisoitua", jos se nyt ilmastonmuutoksen kourissa ylipäänsä on mahdollista.

      Poista
  3. Talvi vei paljon kasveja meilläkin. Taimitarhoilla on saanut ravata tiuhaan.

    VastaaPoista
  4. Talvi vei minultakin monta kasvia. Kiva tuo kahden kerroksen väki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että muillakin on ollut ongelmia talvehtimisen kanssa. Välillä sitä epäilee, että ei vain hallitse hommaa...

      Poista
  5. Minulta vei niin paljon että en ole tänä vuonna jaksanut puutarhaan paneutua.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä käydä kurkkaamassa, kiitos vinkistä. Täälläkin on havaittavissa turnausväsymystä puutarhan suhteen.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!