Kiinanruusuni on puhjennut kukkaan vasta lokakuussa. Kesä kului nyyryten altakasteluruukussa. Kasvi rupesi virkoamaan vasta, kun vaihdoin heinä-elokuulla sen tavalliseen kukkaruukkuun. Uskoni altakasteluruukkuihin horjuu, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Tiedän, että altakastelupurkit toimivat joillakin oikein hyvin. Niinpä hankin niitä janoisille kasveille keväällä pari. Varsinkin kiinanruusu on niin juoppo, että sitä saa olla päivittäin juottamassa. Ajattelin päästä vähemmällä, mutta kasvi oli toista mieltä. Se ei kasvanut juuri ollenkaan, vähäiset lehdetkin kellastuivat ja tippuivat.
Eihän tuo vieläkään näytä kukoistavalta, mutta kukat alkoivat kuitenkin kehittyä ja lehtien kellastuminen loppui, kun ruukku vaihtui tavalliseen. Samoin kävi viirivehkalle. Vaikka multa tuntui päältä kostealta, viirivehkan juuripaakku oli omituisesti rutikuiva, kun siirsin sen toiseen purkkiin. Sekin on nyt herännyt uuteen elämään ja kukintaan.
Toimelasta altakasteluruukut saavat lähteä autuaammille laulumaille. Minkälaisia kokemuksia muilla on? Vai käytinköhän niitä jotenkin väärin?
Onpas kiinanruusu upeasti kukassa! Minun ruusu ei ole kukkinut vuosiin, on tavallisessa muovisessa kukkaruukussa. Itse olen taas vähitellen siirtymässä kokonaan altakasteluruukkuihin, kasvit ovat kyllä viihtyneet niissä. Kastelen silloin kuin muistan (ovat yleensä hyvin kuivia) ja annan täyden annoksen vettä, yleensä en edes katso tikusta ylärajaa.
VastaaPoistaPS. Laitoithan vettä kasteluputkesta ruukun pohjalle, ei päältäkastelua (tuli vaan mieleen, kun multa oli päältä kosteaa mutta juuripaakku kuiva)
PoistaÖhöm. Nyt täytyy tunnustaa, että olisi varmaan pitänyt lukea käyttöohjeet. Kastelin tosiaan ihan normaalisti päältä. Putkesta sitten olisi varmaan pitänyt. Oppia ikä kaikki. Nyt tunnen taas itseni tyhmäksi.
PoistaIhana kiinanruusu ja niin hieno väri kukissa. -Ruukkuasiaan en osaa sanoa mitään, kun en ole käyttänyt altakasteluruukkuja. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!
VastaaPoistaUpeasti kukkii kiinanruususi. Omaani en ole koskaan saanut vielä kukkimaan. En tiedä miten sitä pitäisi hoitaa, jotta se kukkisi. Itse olen paljon käyttänyt altakasteluruukkuja. Minulla ne toimivat hyvin:)
VastaaPoistaMinä kokeilin, ja luovutin. Ei ollut minun juttuni.
VastaaPoistaKyllä altakasteluruukut toimivat tosi hyvin tietyillä kasveilla, mutta kaikki kukat eivät niissä viihdy. Tasaisesta kosteudesta pitävät viihtyvät parhaiten. Alkuun kannattaa kastella mullan päältä ja sitten myöhemmin lisätä vesi säiliöön. Säiliössä ei kuitenkaan saa olla jatkuvasti vettä, vaan välillä multapaakun pitää päästää hieman kuivahtamaan, jotteivat kasvin juuret mätäne ja multa pysyy tarpeeksi ilmavana.
VastaaPoistaKomea kiinanruusu.