Näin meille aina täällä käy, käy, käy...

Niinhän siinä kävi, että kesä loppui kesken aloe veralta, jota kasvatin kesän ulkona. Lupaavasti kehittynyt kukkanuppu paleltui yhtenä pakkasyönä, vaikka peittelin sen monin kerroin hallaharsolla. Pakkasta taisi olla vastoin odotuksia enemmän kuin 4 miinusastetta; tässä tulos.

Lämmin syksy sai odottamaan ihmettä, vaikka järki sanoi, ettei kukka millään ehdi avautua ennen talven tuloa. Aluksi nuppu kasvoi vauhdilla, mutta päivien viiletessä ja iltojen pimentyessä kukan kehitys hiipui ja aika loppui kesken, hallaharsoista huolimatta. 

Mietin kyllä aloen siirtämistä lämpimään, mutta se oli kasvanut jo niin raskaaksi ja massiiviseksi, että ei sitä olisi sistiloissa pystynyt pitämään. En tiedä olisiko nuppu avautunut maljakossa? Sitä olisin heti paleltumista seuraavana päivänä kokeillut, mutta en sitten ehtinytkään.

Muutamat teistä blogini lukijoista odottivat myös näkevänsä tämän aloen kukan. No, ette nähneet. Kerran aikaisemmin aloe on minulla sisällä kukkinut ja voin kertoa, että näky oli komea. Oranssit kukat pitkässä varressa myös roiskivat mehevän metensä pitkin ikkunoita.

Nyt mietin, että pitänee yrittää kestää isoksi kasvavaa seuraava yrittäjää sisällä useampi vuosi. Näyttäisi siltä, että kukat alkavat kehittyä vasta useamman vuoden vanhoille kasveille. Aloet vain jostain syystä kasvavat Toimelassa niin isoiksi, että niitä on hankala sisällä "hallita", saati että ikkunanlaudalle mahtuisivat ja siellä pystyssä pysyisivät.