lauantai 8. lokakuuta 2016

Houkutuksia


Jos työpaikan sisäänkäynti sattuu olemaan kukkakaupan sisäänkäynnin vieressä, voivat seuraukset olla monenlaiset. Tulee hyvälle mielelle, kun aamuisin kulkee ihanuuksien ohi. Tai sitten tulee hamstrausmieli: Tänne heti kaikki!


Miten näitä voisi vastustaa, kun ne ovat koko ajan silmissä. Kuvissa on aika perinteistä syystavaraa. Mutta tänä syksynä olen törmännyt myös uusiin houkuttimiin. Tarjolla on esimerkiksi marjakanervaa. Pitänee kokeilla, miten ne menestyy ja kuinka pitkälle talveen kaunistaa pihaa.


Onhan se aika lohdutonta, kun kukkakaupan kanervamerestä muutaman poimii kotipihalle porraspäätä elävöittämään. Ei näytä samalta ei (huokaus).

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Salaattikukkasia


Kun hyötykasveja ei tule hävitettyä kasvimaalta kovin hätäisesti, näkee lämpiminä syksyinä hienoa kukintaa. Vai mitä tuumitte salaatin kukista? Minusta ovat aika hauskoja syksyisellä pihalla, kun mikään muu ei oikein enää näytä miltään.
 

Korkeuttakin voi salaattipenkille kertyä 70 cm. Väreissä ja malleissa löytyy. Nyt nämäkin kaunistajat ovat toki yöhallan niittämiä. Kuvat ovat viikonlopulta, jolloin ne vielä olivat pakkaselta säästyneet.



Pimeät illat vähentävät pihan käyttöaikaa, mutta on pimeydessäkin puolensa. Esimerkiksi pihavalot, joita nykyisin on tarjolla monenlaisia, käteviä vaihtoehtoja ennen jouluvalojen aikaa. Tämä rivistö valaisee mukavasti sisäänkäyntiä talventöröttäjien joukossa. Virta tulee ihan töpselistä.

Aurinkokennovaloista ei ole samalla tavalla syksyn valaisijoiksi, valitettavasti. Elävä tuli on tietenkin parasta ja lyhtyjä tuleekin leviteltyä pihalle reippaasti.Öljykynttilöitä kuluu talven mittaan niin paljon, että ei uskalla laskea.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Syksy saapui ja toi syksyn puuhat



Syksy on saapunut, ei voi mitään. Illan pimeys yllättää pihalla puuhastelijan ja viime yönä pakkanenkin pääsi puraisemaan. Mutta onhan nyt jo lokakuu.

Makamikin hedelmät ovat kuin koruja, mutta maistuvat väkeviltä. Ei ihmisen syötäviä, eikä ilmeisesti lintujenkaan, koska viikonlopun tilhiparvet jättivät nämä rauhaan. Koristavat kuitenkin syksyistä pihaa.


Viikonloppu kuluikin syksyisissä puuhissa, jotka eivät ole mitenkään esteettisiä tai kauniita. Tässä nousevat joriinin mukulat maasta kellariin.


Kaivelin ylös myös keltaisen Callan, joka tarttui mukaan loppukesästä halpakaupan tarjoushyllystä. Yritän talvettaa kellarissa, mutta ei kyllä ole harmainta aavistusta miten se pitäisi tehdä. Kasvi kun on uusi tuttavuus.


Jotenkin kuvittelin, että Callalta löytyisivät vähän saman taipaiset mukulat kuin joriinilta ja sipulit tai juurakko kuin ruusulta. Mutta tämä paakku näyttää kyllä ihan tavalliselta kasvin juuristolta.

Hmm. Netissä puhutaan huonecallasta, joka menestyy ihan purkissa sisällä. Mutta tämä oli kyllä myynnissä ihan puutarhaosastolla perennojen seassa. Kertokaapa, mitä tälle pitäisi tehdä. Minulla ei ole tarjota sille viileää ja valoisaa yksiötä, on tyydyttävä joko valoon tai viileään.

Huom! Alla kommenteissa Sussi aivan oikein arvelee, että tämä kasvi ei ole calla vaan kanna! Eipä ihme, että ei netistä löytynyt  sopevia hoito-ohjeita. Tämä siis pääsee kellariin :). Pahoittelen nimisekaannusta, jonka sain aikaiseksi. (Jälkihuomautus)


Otin itsestäni reippaan niskaotteen, ja sahasin kivikkopenkin taustalle aikanaan istutetut norjanangervot alas. Ne ovat mestareita valloittamaan kasvutilaa kaikelta muulta ja ovat lopulta melkoisia risukasoja.

Keväällä niitä ei tule katkotuksi, kun ovat juuri aloittamassa kukintaa. Ensi keväänä eivät ole kukkapenkin kaunistus, mutta ehkä jo seuraavana saadaan taas valkoista kukkamerta.

Oksien hävittäminen on sitten oma hommansa. Oksasilppuri on loistopeli, mutta tällaiset pienet, haaroittuvat käppyrät eivät ole parasta mahdollista silppurin ruokaa.

Nyt on ihana auringonpaiste. Toivottavasti päivisin vielä kauniit säät jatkuvat, että joskus ehtisi tyhjentää kompostit, haravoida ja viimeistellä pihaa muutenkin talven tuloon.