sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kukkakevät käynnistyi



Päivää! Olen herännyt joulunjälkeisestä apatiasta. Toimelassa on lähinnä torkuttu vapaa-ajat vilteissä ja blogikin on nukkunut pari viikkoa. Eilen kuorin joululahjamurattia koristeista ja huomasin, että uutta kasvua pukkaa.

Jätin muratin koriinsa sammaleen alle, vaikka vähän jäi tuo sammal mietityttämään. Ruukkukasvikirjani (peräisin 80-luvulta) nimittäin väittää, että muratti pitää kalkkipitoisesta mullasta. Sammalet taas käsittääkseni happamasta metsästä. Mitenkähän nämä sopivat yhteen?

Nostin kukan itään avautuvalle ikkunalle. Murattihan pitää varjosta, mutta auringosta ei vielä ole vaaraa missään ilmansuunnassa. Katsotaan miten se rupeaa pärjäilemään sammalten ja isojen ikkunoiden keskellä.


Muratin innostamana tökkäsin multaan myös ennen joulua katkotut herasjuorun istukaiset. Ei mikään ihanteellinen istutusajankohta, mutta juorut ovat sitkeitä. Ne kasvavat aikansa laiskallakin hoidolla, kunnes ränsistyvät juurelta ja alkavat näyttää roskakasoilta. Vuosittain joutuu juorut ainakin Toimelassa uusimaan, jos mielii katsella kasveja parhaassa loistossaan.


Kylpyhuoneen lavuaarissa tönötti myös pari jukkapalmun istukaista. Ne ovat työpaikallani viettäneet jo useamman kuukauden ämpärissä suurehkosta kasvista pätkittyinä. Välillä pääsivät kuivumaankin ja olivat menossa roskiin.

Raahasin kasvit kotiin. Runkoja koristivat kymmenien senttien juurikasvustot. Latvustoissa keikkui komeasti vihreää, tosin pitkähkön rungon päässä. Ei ollut hiekkamultaa tarjolla, ihan tavalliseen kukkamultaan iskin ja toivon parasta.

Vähän oli heikko tasapaino jukkapojilla. Kotoa ei löytynyt tarpeeksi raskaita ruukkuja, eikä tähän hätään kyläkaupastakaan. Toisen sain pönkättyä seinään tukien suurehkoon altakasteluruukkuun. Toivottavasti juurtuu, että pääsee seinän vierestä lähemmäksi ikkunaa.



Toiselle piti ensi hätiin käydä sosialisoimassa anopin ulkovarastosta painava saviruukku. Seinään nojailee tämäkin hujoppi. Jos selviää hengissä kesään, vien ulos ja istutan tukevaan ulkoruukkuun porraspäähän. Semmoinen suunnitelma. Onneksi on tyhjä vintti, missä näitä kavereita voi kasvatella.

Mutta kas, näin lähti kukkakevät käyntiin huonekasvien parissa. Ehkä vähän aikaisessa, mutta tilanteet joskus vaativat muuttamaan aikatauluja. Nyt siemenluetteloita tutkailemaan.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Valoisa vuoden aloitus


Vuosi vaihtui tuulisissa, leudoissa ja liukkaissa keleissä. Vuoden ensimmäinen päivä sen sijaan valkeni kirkkaana. Tuuli oli tyyntynyt ja pakkasta mittarissa muutama aste.

Heti auringon näyttäytyessä tuntuu, että tästäkin talvesta taas selvitään. Ensi viikolle tosin on luvassa parinkymmenen asteen pakkasia, hrrrr. Eipä nuolaista, ennen kuin kevät tänne tipahtaa.

Levänneenä ja raikkaalla mielellä rynnistämme kuitenkin huomiseen arkeen. Hyvää työviikon alkua!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Nostalgiaa ja tunnemyrskyjä







Nämä ovat tuiki tavalliset lapaset. Niinhän sitä luulisi, mutta tänä jouluna juuri nämä lapaset saivat lapsuusmuistot tulvimaan mieleen. Äitini oli kutonut nämä minulle joululahjaksi. Minulla oli lapsena aina samanlaiset "nyppylapaset", jotka pitivät kätöset lämpiminä vaikka päivän hiihtoreissulla tai luistelemassa. Seuraavan kuvan nurin käännetystä näkyy, miksi nyppylapaset ovat erityisen lämpimät.




Nurjalla puolella jokaisen kuviosilmukan kohdalle pyöritellään sormen ympäri muutama kiekka lankaa lämmikkeeksi. Äiti on tarkka tekijä ja nämäkin lapaset ovat huolellista työtä. Äiti ei kuitenkaan ole niitä mummoja, jotka joka joulu käärisivät jokaiselle lapselle ja lapsenlapselle pakettiin itse kudottuja sukkia ja lapasia. Sen vuoksi nämä lapsuuden lapaset liikauttivat jotakin sisälläni.

Luultavasti osa syy nostalgiamyrskyyn oli lapasten keskellä näkyvä koru. Tytär oli askarrelut sen minulle lahjaksi ensimmäsestä lapsuuskuvastani. Olin otettu. Tästä tulee varsinainen voimakoruni.


 

Aina sanotaan, että itse tehty lahja on paras. Niinhän se on, ja erityisesti tänä jouluna omin käsin juuri minulle valmistetut lahjat osuivat ja upposivat. Myös nämä miniän tekemät namit, joissa kirpeä karpalo oli saanut toffeekuoren.


Meillä oli Toimelassa ihanat joulusäät ja talo viikon verran täynnä nuorta polvea. Olin vain ja nautin nykyisin niin harvinaisista hetkistä, kun jälkikasvu on yhtä aikaa paikalla. Pelattiin paljon, syötiin paljon ja puhuttiin paljon. Mitäpä sitä muuta.


Ensimmäisenä arkena minulla oli iltavuoro. Pakkasaamu oli kaunis ja kaikki muut vielä vetelivät sikeitä, kun vetäisin käteen nyppylapaset, otin potkukelkan ja kiersin Mäntyperän lenkin. 


Liukkaassa kelissä potkuttelin reipasta vauhtia ohi lapsuuden luistelujään Pikkujoen rantaa, Lestijoen vartta ja urheilukentän metsikön vierestä, mistä mentiin lapsena polkua pitkin Meksin kallioille koko päiväksi laskemaan mäkeä ja hiihtämään.

Nostalgiaretki potkukelkalla nyppylapasten kera vei minut pitkäksi aikaa lämpimiin muistoihin ja tunnelmiin. Se joulussa ja perhejuhlissa taitaa ollakin parasta. Ja se, että kerrankin on aikaa tunnelmoida ja antaa ajatusten viedä. Arjessa kun on aina tuhat ja sata välttämätöntä askaretta tehtävänä.



Sain joulutervehdyksenä myös muratin. Lahjan tuoja muisteli hieman epäröiden vanhaa sananpartta: "Kun muratti tulee ovesta sisään, rakkaus menee ikkunasta ulos." Onneksi en usko ennustuksiin, eikä tällaisesta ole mitään merkkejä. Kiitos muratista, sitä minulla ei vielä ennestään ollutkaan.


Eppu-kissa nautti tänä jouluna erityisen paljon paketeista. Sekä paketointivaiheessa että roskavaiheessa. Joulu oli jokaisella.


Amaryllikset ovat kiitollisia joulukukkia. Ne ilahduttavat pitkään sekä punaisina että valkoisina.


Pakkasukon myötä oikein onnellista ja ihanaa uutta vuotta 2017. Tapaamisiin ensi vuonna!