Rusakot ovat lisääntyneet vuosi vuodelta ja viime talvi oli niiden kulta-aikaa. Työmatkoilla niitä loikkii päivittäin tielle ja myös auton alle jääneitä rusakoita näkyy lähes päivittäin. Toimelan pihapiirissä on käynyt koko talven iso - tai isot, en tiedä onko sama yksilö aina - rusakko syömässä lintulaudan alla ja näköjään muuallakin. Papanoita on piha täynnä.
Talvella minusta oli hauska katsella hämärissä saapuvia jättijänöjä, jotka tulivat pihalle kuin kotiinsa. Ovat melkein kengurun kokoisia. Enää ei ole hauskaa. Kun lunta on ollut paljon ja rusakot todella suuria, ne ovat ulottuneet järsimään korkealle. Esimerkiksi kaikki omenapuiden oksien latvat on napsittu ja suojaamattomat rungot kuorittu.
Heikosti tuli koristeomenapuita suojattua, mutta tuskinpa mikään suojaus olisi tässä edes auttanut. Jopa Makamik-omenapuu on maistunut, vaikka sen väkevät hedelmät eivät kelpaa edes linnuille.
Eipä tarvitse puutarhurin omenapuita leikellä. Mitä nyt karuimman näköisiä oksantynkiä sahailin kokonaan pois. Vadelmia en ole enää jaksanut edes surra, kun ne syödään joka talvi.
Istutin muutama vuosi sitten talon länsipäätyyn valamonruusuja. Moni epäili, että ne kasvavat liian isoiksi. Ei pelkoa! En tiedä mistä rusakkojen suut on tehty, mutta piikit eivät tunnu missään, kun ne rouskuttavat myös ruusujen versot.
Toki näitä on hyvä välillä siistiä ja leikelläkin, mutta ehkä minulla ja rusakoilla on toteutuksesta hiukan eri näkemys. Valamonruusujen paikka on sellainen, että ei haittaisi, vaikka kasvaisivat parimetrisiksi pöheiköiksi. Tällä menolla eivät taida kasvaa.
