Puikulat itämään

Maaliskuussa on aika nostaa puikulaperunan siemenet kellarista itämään. Nyt se on tältä keväältä hoidettu. Meillä on aina käytetty kaikkiin perunaruokiin lähes ainoastaan puikulaa. Siis perunalajiketta, jota viljellään lähinnä Pohjois-Suomessa ja -Ruotsissa. Lapissa se on Lapin puikulaa, Ruotsissa manteliperunaa ja meillä Keski-Pohjanmaalla piekon muikkua jonkun muinaisen kasvattajansa mukaan. Kaupassa se myydään täälläkin puikulana.

Monta vuotta saimme kasvatetuksi vain tosi pieniä puikulaperunoita. Sitten naapuri vinkkasi, että puikulan siemenet pitää nostaa itämään jo maaliskuussa. Sen jälkeen pienimuotoinen viljelyksemme on onnistunut. Tämä on itse asiassa ainoa puutarhaviljelys, josta isäntä on innostunut. Se hänelle suotakoon.

Puikulasta on turha odottaa juhannusperunoita. Se on myöhäinen lajike, josta ensimmäiset herkut maistellaan heinäkuun lopulla tai elokuulla. Jauhoinen, keltainen peruna on niin makoisa, että se ei oikeastaan kaipaa muuta kuin voisilmän kyytipojaksi. Jotkut ovat sitä mieltä, että puikula ei sovi keittoon, koska se hajoaa helposti. Minä taas olen sitä mieltä, että esimerkiksi kalakeittoa ei voi keittää muista lajikkeista, koska maku kärsii. Puikulankeittäjän on vahdittava kattilaa silmä kovana, jos mielii välttää muusin, mutta toisaalta sitä ei tarvitse keittää kauan.

Suomen siemenperunakeskuksen sivuilla kerrotaan, että puikulaa pidetään pohjoissuomalaisena maatiaislajikkeena, mutta sen alkuperä on hämärän peitossa. Maku kehittyy parhaaksi pohjoisen pitkässä päivässä. Puikulan säilyvyys on hyvä. Lapin puikula on EU:n nimisuojattu.