sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Hurjaa itämisvauhtia


Pääsin vähän hitaasti liikkeelle kevään siemenkylvöissä. Ensimmäiset heitin multiin vasta pääsiäispyhinä ja pohdin, mahtavatko ehtiä mihinkään. Olin vuorokauden "lomareissulla" ja kas, perjantaina minua tervehtivät kevätauringossa vihreät tulokkaat.

Olipas hurja kasvuunlähtö. Torstaiaamuna ei näkynyt mitään, perjantaina jo monen sentin kasvusto esimerkiksi kurkulla.



Myös tomaatit työntyivät tiitterinä tulijoita vastaan. Täältä tullaan kesä!




Jäävuorisalaatti ei ole ehtinyt ihan samoihin mittoihin kurkun ja tomaatin kanssa, mutta virkun  näköistä elämää sielläkin purkissa. Hienoa.

Pitänee piakoin kylvää lisää esikasvatettavia hyötykasveja. Vielä ehtivät sitruunakurkut ja kiekkokurpitsat.

Ilmat ovat olleet viime päivinä ihanan aurinkoisia, joskin viileitä. Pihalla on vielä lunta ja linnut viihtyvät edelleen ruokintapaikalla. Mustarastaat tepastelevat marjapensaiden juurella kuin kotonaan. Vähän epäilyttää, ovatko ne kesällä kuin kotonaan myös kasvimaalla näiden taimieni kimpussa, murr.

Toisaalta ihmettelimme pari päivää, mihin linnut katosivat, kun mitään elämää ei näkynyt. Selitys istui eilen moriusangervon keskellä: Joku pieni haukka, olisiko ollut varpushaukka seillä vaani lintujen tirppaa. Saaliit olivat kaikonneet parempiin piiloihin. Haukka ei kauan odotellut, vaan lensi paikalta ennen kuin ehdin hakea kameran.

Tänään palasivat pikkulinnut, joten ilmeisesti haukka luovutti. Luonto on mielenkiintoista seurattavaa. Tänään näin pihalla ensimmäistä kertaa myös punakylkirastaan.

8 kommenttia:

  1. Hienoa kasvua. Kiva kun olet nähnyt punakylkirastaan. - Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ei mustikset kiusaa taimia, matoja korkeintaan maasta etsivät ja ötököitä. Yleensä häipyvät metsään heti kun kevät tulee. Sitä kevättä olemmekin saaneet nyt odetella, huoks...

    VastaaPoista
  3. Kylvöistä tuli mieleen, että pitäisi muistaa laittaa samettukukan siemeniä multaan. On jo pari vuotta vanhoja siemeniä, mutta luulisi ainakin osan itävän. Minä en ole vielä nähnyt muita muuttajia kuin peipposen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kannattaa kokeilla vanhojakin siemeniä, kyllä ne monesti toimivat.

      Poista
  4. Siellä on otettu kunnon startti kevääseen!

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!