Syyskesällä on kiva pelastaa sisälle maljakkoon erilaisia kukkia pihalta. Koskaan ennen en kuitenkaan ole leikkokukiksi ottanut sipulinkukkia. Tänä vuonna kukkia putkahteli sipuleihin normaalia enemmän. Ne yllättivät minut positiivisesti joka suhteessa.
Ensin kukat näyttivät pieneltä tulppaanikimpulta ja olivat minusta sellaisinakin kovin kauniita. Kun ne olivat muutaman päivän maljakossa, tajusin, että jokaisesta pikkuriikkisesti nupusta avautuu täydellinen, pikkuriikkinen, kelta-valkoinen kukka.
Kukat avautuivat hitaasti, mutta varmasti. Kukkapallo laajeni ja laajeni, varret kasvoivat pituutta ja sipulinkukat olivat todella kestäviä leikkokukkia. Niistä oli iloa useammaksi viikoksi.
Kun lisäilin kukkia samaan maljakkoon muutaman päivän välein, minulla oli eri vaiheissa olevia kukkia yhtä aikaa. Osa oli vielä nupulla, osa jo avautunut. Tuli hienoja yhdistelmiä.
Toivottavasti onnistun tulevinakin kesinä kasvattamaan sipuleihin näin paljon kukkia. Eivät edes tuoksuneet sipulilta sisällä.
Ompas kivan näköisiä <3
VastaaPoistaPallo on kuin kimppu ihania miniatyyrikukkia. -Katja
VastaaPoistaTodella kaunis ja niin hieno värikin.
VastaaPoistaToinen kuva vaikutti luonnottoman massiiviselta valkoisten tulppaanien kimpulta. Kaunis on sipulin kukka.
VastaaPoistaOho, eipä arvaisi sipulin kukkaksi. En ole tainnut sitä koskasn kunnolla katsella.
VastaaPoista