lauantai 23. syyskuuta 2017
Kukkasipulit ajoissa, kerrankin!
Jälleen kerran kukkasipulien hankinta ryöstäytyi käsistä. Luettelosta tilaaminen on vähän liian helppoa ja houkuttelevaa. Ilokseni sain kerrankin sipulit ajoissa maahan, eikä tarvinnut pakkasen kanssa ryhtyä kilpasille.
Sipulipaketit eivät olleet mitenkään prameita, vaan kuvattomia muovipussukoita. Piti oikein kuvastosta sitten palauttaa mieleen, mitä tulikaan tilailtua. Sijoittelu multiin on helpompaa, jos tietää, mitä on odotettavissa.
Menneenä keväänä ja kesänä tulppaanit onnistuivat niin hyvin ja kukkivat niin pitkään, että into sipuleihin on taas huipussaan. Joskus huonon talven jälkeen on tuntunut, että kannattaako lainkaan satsata sipulikukkiin. Onneksi satsasin vuosi sitten ja nyt toivon, että tämä uusikin satsaus tuottaa runsaan kukinnan.
Istutin Violet-lajitelmaa (lilaa ja valkoista), mustaa Cafe Noirea, valkoista Tres Chiciä ja aniliininpunaista Aafkea. Vähän jännittää, nouseeko edellisen vuoden tulppaaneista kuinka monta näiden sekaan. Värikirjo saattaa yllättää.Tosin valkoista ja punaista oli edellisissäkin.
Ihana odottaa kevättä ja tulppaaneja!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Eilen kaupassa pyörittelin sipulipusseja...vielä jäi ostamatta.::)
VastaaPoistaVielä ehtii...
PoistaKevät on sitä jännittävämpi mitä enemmän sipuleita syksyllä maahan istuttaa. 🌷🌷🌷🌷
VastaaPoista- Katja
Näin, joskus vähän turhankin jännittävää :)
PoistaSipuliostokset ovat kyllä ihania <3 On kiva odotella kevättä, kun ajattelee mitä kaikkia ihanuuksia maasta sitten tupsahtaa... Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle <3
VastaaPoistaSamaa mieltä. Hyvää sunnuntain jatkoa sinullekin!
PoistaNo on sulla ollut sipuleita. Minulla ei ole kuin kolme pussia pieniä tulppaaneja. Ihailen sitten teidän kaikkien kukkaloistoa. Hyvää alkavaa viikkoa.
VastaaPoistaToivottavasti tulee ihailtavaa. Talvista kun ei koskaan tiedä.
Poistakukkia ei ole koskaan liikaa:)
VastaaPoista