Neljä astetta lämmintä ja vettä sataa. Viikonloppuna siirsin ruukuissa avomaalla kasvaneet tomaatit sisätiloihin, "vilpolaan", joka on käytännössä kolmelta seinältä yhtä isoa ikkunaa. Vihreitä, isoja raakileita on aika reippaasti, mutta niiden kypsyminen ulkona jäi vain haaveeksi. Toivottavasti sisällä lämpö ja ikkunavalo toimivat.
Osa raakileista tipahteli matkan varrella ja jätin nekin ikkunalle koemielessä. Anoppi muistelee, että ennen vanhaan raakileet neuvottiin käärimään sanomalehteen. Mikähän taika siinä lie, eikö valokin olisi hyväksi?
Viikonloppuna sisään muuttaneissa taimissa tomaatit olivat pääosin täysin vihreitä, jossakin ehkä aavistus keltaista.
Mutta kas, kolmen päivän kuluttua osa on jo täysin kypsiä. Vau, miten kypsyminen vauhdittui lämpimässä! Muutaman olen jo syönyt ja nämä loputkin taitavat pian päätyä lautaselle.
Lehtien pilkut vähän huolestuttavat. Mikähän tuholainen niissä piilee ja tarttuu sisäkasveihin? Mitään elävää liikettä en lehdillä kuitenkaan havainnut.
Siemenistä aloitettiin keväällä yhteinen matka, minä ja tomaatit. Ei aivan turhaa, vaikka välillä jo turhauttikin.
Minulla ei ole paikkaa mihin tomattini veisin, mutta olen ajatellut irroittaa tertut ja tuoda sisälle pimeään kypsymään...vielä ei ole ollut niin kylmää, että olisi tarvinnut tuoda sisälle, yksi aamu vain + 4 astetta.
VastaaPoistaToivottavasti maltan tuoda, etteivät pääse paleltumaan..:)
Sepä se, mutta ei niille ulkona oikein enää mitään tapahtu.
PoistaMeinasin tänään hakea loput tomaatit sisälle kypsymään, mutta jätinkin vielä kasvariin, kun luvassa on aika lämpimiä säitä. Ennen olen kypsyttänyt irtotomaatteja sisällä valossa. Nyt luin, että pitääkin kypsyttää pimeässä. Testasin ja mielestäni kypsyvät nopeammin ja paremmin, kuin valossa.
VastaaPoistaAhaa, että pimeään. Ehkä se vanhan kansan sanomalehteen kääriminen liittyis sitten tähän. Näyttävät kyllä kypsyvän myös valossa.
PoistaVoi että omat tomaatit ovat hyviä, nam! Tämä vuosi olla kyllä itselläni lähes fiasko tomaattien suhteen. Itse asiassa tänään ajattelin, että vähän risoo, mutta toisaalta, onneksi on aina ensi vuosi olemassa. Ja ollaampahan ainakin täysillä nautittu jokaisesta tomaatista, joka on saatu. ja ensi vuonna ollaan monessa suhteessa tosi paljon viisaampia ;) Mukavaa loppuviikkoa Sinulle!
VastaaPoistaMinä olen kypsyttänyt pimeässä, niin aina mummini teki.
VastaaPoista