torstai 27. syyskuuta 2018

Mauri päätti tomaatin kasvatuksen




Mauri-18 päätti puolestani, että tomaattisadon kypsyttäminen minikasvihuoneessa loppuu nyt! Mauri-myrsky ei meillä erityisen pahasti riehunut, mutta voima riitti repimään auringon haurastuttaman muovin ja rullaamaan se pois kehikosta.


Eipä tämä minikasvihuone lavakauluksen päälle ollut mikään investointi ja hyvin hoiti hommansa yhden kesän. En enempää kolmella kympillä arvellut saavanikaan. Ja kehikkoa voinee hyödyntää esimerkiksi hallaharson alla tulevina keväinä. Joku taisi jo keväällä kertoakin, että kertakäyttöisiä nämä ovat ja se piti paikkansa.



Mutta tomaatteja minikasvari ehti kypsyttää kilotolkulla. Vihreiksi jäänetkin alkoivat saada sisällä parissa päivässä väriä pintaansa. Kyllä näistä vielä kypsiä tulee.

Työkaveri vinkkasi, että omena raakojen tomaattien vieressä nopeuttaa kypsymistä. Heittelin tomaattien sekaan nyt pikkuomenoita, katsotaan mitä tapahtuu.



Kesä muuttuikin vauhdilla syksyksi tämänpäiväisen myrskyn kourissa. Nyt tuuli oikein kunnolla ja meri velloi.




Vesi on ollut koko kesän todella matalalla, mutta yhtäkkiä yön aikana saimmekin saunarannan. Normaalisti tästä on kymmenen metriä vesirajaan. Nyt meri kolkuttelee saunan nurkalla. On sillä valtava voima!



Eilen illalla auringonlaskun aikaan ei tuullut vielä kovin lujaa, mutta myrskyn enteet olivat jo hyvin näkyvissä. Tuntuu, että myrskyt ovat kyllä lisääntyneet.

Tämänpäiväinen myräkkä ei enää pihalla kovin paljon pahoja pystynyt tekemään. Muutama kukkaruukku oli nurin ja mukulabegonian oksia katkeili. Eipä jaksa enää surettaa. Joka tapauksessa kukkaruukut on kerättävä pois ihan näillä hetkillä.

Ps. Huomasin, että 80 lukijan raja on paukahtanut rikki! Uskomatonta, kiitos Toimelan seuraajille!

8 kommenttia:

  1. Onpa ollut myräkkä. Onneksi kasvihuoneen kanssa ei tullut suurta taloudellista tappiota, mutta toki voisi kestää vähän pidempään.
    Viime päivinä kovia tuulia on riittänyt ja sähköttömiä talouksiakin uutisten mukaan taas on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, toivottavasti myrskyt ovat tältä syksyltä ohi.

      Poista
  2. Hyvä ettei myrsky saanut pahempia tuhoja aikaan. Täällä on tuullut melko maltillisesti.
    Hienot merikuvat.

    VastaaPoista
  3. Tuulella on uskomaton voima, sen näkee kuvistasikin. Silti niissä on jotain niin kaunista. Vaikka olen ikäni asunut täällä sisämaassa niin meri on mun suuri rakkaus ♥
    Onpas komea tomaattisato, vau! Viikko sitten keräsin itsekin loput tomaatit jälkikypsymään sisälle ja nyt ne alkaa olla kypsiä.
    Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän nopeasti tomaatit kypsyvät sisällä.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!