sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Oma majakka!


Sain havu- ja rhodopenkin keskelle oman majakan. Nytpä ei enää pimeässä eksy! Pitäähän meillä majakka olla, meren rannassa kun asutaan. Täällä puhutaan meripimeästä, johon merenkävijä voi helposti eksyä :).

Haaveilin tästä jonkin aikaa ja viime viikonloppuna mies sitten otti ja tekaisi majakan pilariharkoista, pihalaatoista ja lyhdystä. Viikon se sai kuivua ja nyt on maalattukin. Hienosti näkyy pimeässä pihalla vähän joka suuntaan, sisällekin.

Huomasin netistä, että monet olivat vastaaviin laittaneet sähkövalon. Se tietysti valaisisi vielä paremmin, eikä tarvitsisi lyhtyä vaihdella. Itse tykkään luonnontulesta enemmän.


Tässä vielä iltatunnelmaa. Pienemmät ovat aurinkokennovaloja, joista ei enää kovin pitkään tälle syksylle liene iloa.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Altakasteluruukku - kyllä vai ei?























Kiinanruusuni on puhjennut kukkaan vasta lokakuussa. Kesä kului nyyryten altakasteluruukussa. Kasvi rupesi virkoamaan vasta, kun vaihdoin heinä-elokuulla sen tavalliseen kukkaruukkuun. Uskoni altakasteluruukkuihin horjuu, jos sitä on koskaan ollutkaan.

Tiedän, että altakastelupurkit toimivat joillakin oikein hyvin. Niinpä hankin niitä janoisille kasveille keväällä pari. Varsinkin kiinanruusu on niin juoppo, että sitä saa olla päivittäin juottamassa. Ajattelin päästä vähemmällä, mutta kasvi oli toista mieltä. Se ei kasvanut juuri ollenkaan, vähäiset lehdetkin kellastuivat ja tippuivat.

Eihän tuo vieläkään näytä kukoistavalta, mutta kukat alkoivat kuitenkin kehittyä ja lehtien kellastuminen loppui, kun ruukku vaihtui tavalliseen. Samoin kävi viirivehkalle. Vaikka multa tuntui päältä kostealta, viirivehkan juuripaakku oli omituisesti rutikuiva, kun siirsin sen toiseen purkkiin. Sekin on nyt herännyt uuteen elämään ja kukintaan.
Toimelasta altakasteluruukut saavat lähteä autuaammille laulumaille. Minkälaisia kokemuksia muilla on? Vai käytinköhän niitä jotenkin väärin?

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Näin meille aina täällä käy, käy, käy...


Niinhän siinä kävi, että kesä loppui kesken aloe veralta, jota kasvatin kesän ulkona. Lupaavasti kehittynyt kukkanuppu paleltui yhtenä pakkasyönä, vaikka peittelin sen monin kerroin hallaharsolla. Pakkasta taisi olla vastoin odotuksia enemmän kuin 4 miinusastetta; tässä tulos.


Lämmin syksy sai odottamaan ihmettä, vaikka järki sanoi, ettei kukka millään ehdi avautua ennen talven tuloa. Aluksi nuppu kasvoi vauhdilla, mutta päivien viiletessä ja iltojen pimentyessä kukan kehitys hiipui ja aika loppui kesken, hallaharsoista huolimatta. 

Mietin kyllä aloen siirtämistä lämpimään, mutta se oli kasvanut jo niin raskaaksi ja massiiviseksi, että ei sitä olisi sistiloissa pystynyt pitämään. En tiedä olisiko nuppu avautunut maljakossa? Sitä olisin heti paleltumista seuraavana päivänä kokeillut, mutta en sitten ehtinytkään.

Muutamat teistä blogini lukijoista odottivat myös näkevänsä tämän aloen kukan. No, ette nähneet. Kerran aikaisemmin aloe on minulla sisällä kukkinut ja voin kertoa, että näky oli komea. Oranssit kukat pitkässä varressa myös roiskivat mehevän metensä pitkin ikkunoita.

Nyt mietin, että pitänee yrittää kestää isoksi kasvavaa seuraava yrittäjää sisällä useampi vuosi. Näyttäisi siltä, että kukat alkavat kehittyä vasta useamman vuoden vanhoille kasveille. Aloet vain jostain syystä kasvavat Toimelassa niin isoiksi, että niitä on hankala sisällä "hallita", saati että ikkunanlaudalle mahtuisivat ja siellä pystyssä pysyisivät.