Kesän satosaldoa

Kulunut kesä oli minusta erikoinen puutarhakesä. Monien kasvien kasvu junnasi keskikesän paikallaan. Esimerkiksi kesäkurpitsa, joka normaalisti kasvaa todella vauhdikkaasti, tuntui nukkuvan ruususenunta koko heinäkuun. Tahti muuttui vasta elokuussa.
 

Kun illat pimenivät ja kelit viilenivät, kesäkurpitsat alkoivat venyä silmissä. Nyt minulla on tuollaisia nuojamiesten nuijan kokoisia möllisköjä. Kiirettä pitää, että saa kaiken syötyä. Eiköhän kasvu pian tyssää ensimmäisiin yöpakkasiin. Ajatella, jo syyskuuta mennään, eikä vielä yhtäkään hallayötä. Läheltä taisi viime yönä pitää.
 

Kaksi jatkuvastatoista kuukausimansikkaa sinnittelee vielä. Jokatoinen aamu käyn keräämässä kourallisen tuoreita mansikoita puuron päälle.

 

Tämä taisi olla mansikoiden kesä. Ainakin meidän pieneltä mansikkamaalta saatiin satoa syötäväksi koko heinäkuun. Marjat olivat harvinaisen terveitä ja puhtaita.

Herukkarintamalla ei sujunut yhtä hyvin kuin mansikkamaalla. Mustaherukkaa ei tullut juuri lainkaan. En edes viitsinyt poimia, kaikki syötiin suoraan puskista. Olisiko alkukesän kuivuus vienyt kukat?

Punaherukkaa ja valkoherukkaa sentään saatiin. Punaherukkaa olen pakastanut ja keittänyt mehuksi. Taitaa jäädä vähän linnuilekin.

 

Sipulit jäivät ihmeen pieniksi. Ei paljon talvivaraa saatu, mutta syötävää riittää vielä.

Kärsimättömänä ihmisenä olen meinannut menettää hermoni tomaattien kanssa. Raakileita on aivan älyttömästi, mutta kypsyminen kestää ja kestää. Oikeastaan vasta parin viime viikon aikana on kunnolla päässyt tomaatteja poimimaan ja syömään.

Kumpa nyt loputkin ehtisivät kypsyä ennen pakkasia. Harvinaisen hidasta touhua tähän kesänä, vaikka aurinkoa on saatu.

 

Salaatti on suorastaan ryöstäytynyt käsistä. Nyt se jo kukkii komeasti, mutta syötävääkin vielä löytyy.

Ei etanoita, ei reikiä, ei kirvoja, eikä mitään öttimöttiäiäisiä salaatissa. Ihmeellistä! Monena muuna kesänä on salaatti rei'itetty seulaksi, mutta missä nämä syöjättäret tänä kesänä ovat piileskelleet?

Älkää ymmärtäkö väärin, en todellakaan kaipaa niitä. Mutta silti vähän mietityttää, kun puhutaan pörriäisten katoamisesta ja luonnon monimuotoisuudesta.

Puikulaperunoista tuli puhtaampi ja parempi sato kuin koskaan ennen. Ja se kasvoi nopeasti, kun normaalisti puikula on tosi hidas. Omenoita taas ei tullut käytännöllisesti katsoen lainkaan.

Tilli kasvoi normaalin vaisusti. Se ei vain minulla menesty. Avomaankurkkuja tuli jonkin verran, porkkanoitakin naposteltaviksi asti.

Tällaista Toimelan hyötymaalla tänä kesänä. Minkähänlainen mahtaa tulla ensi kesän sadosta? Jää nähtäväksi. On se aina niin jännittävää ja mukavaa vertailla satovuosia.

Köynnökset - loppukesän ilo

Kun köynnöksiä kasvattaa itse, ilman kasvihuonetta siemenestä, kukintaa saa usein odottaa elokuulle. Niin tänäkin vuonna. Heinäkuu ei hellinyt lämmöllä, mutta elokuussa köynnöksiin on tullut virtaa. Miinanköynnös hehkuu tulta venetsialaisviikolla.

 Kelloköynnöstä innostun kokeilemaan muutaman vuoden välein. Keskikesällä meinaa usko loppua, että näitä hienoja nuppuja koskaan ilmaantuisi. Sieltä ne elokuulla putkahtavat.

Jo kelloköynnöksen nuppu on hieno, mutta itse kellomainen kukka on todella kaunis. Tällä kertaa liila, mutta pidin ehkä vielä enemmän valkoisesta, jota minulla on aiempina vuosina kasvanut.

Mantsuriankärhö on monivuotinen, uskollinen köynnös. Se ei minulla kasva kovin korkeaksi, johtuen ehkä heikosta kasvualustasta. Silti sen herkät pienet kukkapilvet ilahduttavat joka kesä. Kaunotar ansaitsisi paremman paikan ja huolellisemman hoidon.

Entä tämä ilo ja murheenkryyni? 1950-luvulla istutettu ja kerran kokonaan ylös kaivettu villiviini on jälleen kerran ryöstäytynyt käsistämme. Muutama vuosi sitten maalattiin katto ja räystäslaudat. Samalla villiviini karsittiin ruotuun reippaalla otteella. Nyt se taas kiertää lähes koko talon, täyttää vesirännit ja peittää ikkunat.

Väittääkö joku, että villiviiniä ei saa menestymään viitosvyöhykkeellä. Höpöpö, sanon minä. Turhankin hyvin menestyy. Tälle ei vain ilman nosturia voi mitään.

Mutta on myönnettävä, että kun punainen syysväri taas saavuttaa villiviinin, se on henkeäsalpaavan ihana ja tuo syksyn sävyn valon mukana ikunnoista sisään saakka. Köynnöksissä on puolensa ja sitten taas ne kolikon toiset puolet.

Elokuun tummat, täyteläiset illat

Kuukauden blogipaaston jälkeen huomaa kirkkaasti, kuinka pitkälle kesä on ehtinyt. Elokuun illoissa on aivan oma tunnelmansa ja värinsä. Varastoista alkaa kuin huomaamatta kaivella lyhtyjä ja pihavaloja.

Kaikki on vielä täyteläistä, mutta syksy ja kesästä luopumisen haikeus alkavat hiipiä mielen perukoille. Vaikka kuinka yrittäisi toitottaa, että kesää on vielä jäljellä.

Kun on koko kesän jaksanut odottaa, monet kukat lopulta palkitsevat elokuussa. Kuten hirssi, jonka punaisia tähkiä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Lopultakin niitä työntyy esiin. 

Samassa ruukussa tosin rönsyää paljon muutakin. Ja ne muut ovat olleet kasvutilan valtaamisessa nopeita. Aloe vera on tänä kesänä jäänyt heinien taustalla vallan kakkosviulun soittajaksi.

Monien perennojen paras loisto on auttamatta ohi. Jaloangervotkin jo himmenevät.

 Jotkut ovat jo muisto vain, kuten nämä kaunokaiset...

...ja palavarakkaus....

Perennapenkki on vaihtanut kuosiaan kokonaan jo useampaan kertaan. Ensin menivät vuorenkilvet, kekevätvuohenjuuret, sammalleimut ja taustalla norjanangervot. Sitten tulivat vuoroon palavarakkaus ja harmaamalvikki kumppaneineen. Näiden tilalle ovat jo puhkeamassa syysleimut. Paljon mahtuu yhteen penkkiin, kun välillä saksii vanhoja kukintoja pois.

Karpaattienkello koristealtaan vieressä ilahduttaa joka vuosi. Keskikesän jossain muualla viettäneet harakat ovat elokuussa palanneet sukimaan sulkiaan altaaseen.

Maurinmalva yrittää sitkeästi koko kesän, vaikka vieressä harmaamalvikki valtaa sen kasvutilaa.

Vanhanajan jorinit ovat loppukesän sulostuttajia. Niiden kukinta onkin tänä kesänä runsasta.

Ylipäänsä kesä on suosinut janoisia kukkia ja perennapenkkejä. Meillä hiekkamaalla kuivat kesät ovat myrkkyä. Nyt vettä on tullu aika sopivasti ja kukat kiittävät.

Hyötykasveista ei voi sanoa samaa, liekö viime kesän kuivuus vielä vaivana. Mutta se on toisen tarinan aihe. Olkoon tämä kukkien postaus.

Ps. Etupihan pikkusyreenit ja kuunliljatkin ovat tykänneet vedestä. Ja rikkaruohot :)