Kevät saattaa tänäkin vuonna tulla, vahvasti näyttää nyt siltä parin aurinkoisen päivän jälkeen. Lunta on vielä pihalla reippaasti, mutta löysin kevään ensimmäiset kukkijat eli krookuset. Valkoinen...
...ja liila. Aivan mahtavaa ja toivoa herättävää!
Tulppaanitkin työntyvät jo maasta sinnikkäästi. Näyttää, että talvi ei ole ollut ollenkaan niin paha kuin edellinen. Sipulikukat ovat hengissä ja perennoissakin näkyy jo elämää. Ei huono, kun ottaa huomioon jäätävän kevään.
Kävin etsimässä vauhtia Kokkolassa tänä viikonloppuna järjestettäviltä erä- ja puutarhamessuilta. Kukkapuolta oli minusta aika heikosti tarjolla, lähinnä orvokkia ja kukkasipuleita oli näkyvillä. Enemmän puutarhaosastolla oli rakennusten kunnostamiseen, piharakenteisiin ja koneisiin liittyvää.
Esiintyjät antoivat kyllä hyviä vinkkejä. Sonja Lumme esiintyi useampaan kertaan ja puhui niin yrteistä kuin kesäkukistakin. Tässä aiheena kesäkukat. Sonja on eloisia ja mukaansatempaava puhuja, joka jakaa vinkkejä omista kokemuksistaan. Hän kannusti muun muassa sekoittamaan hyöty- ja koristekasveja rohkeasti. Taidanpa tehdä niin tänä keväänä.
Lumme myös suositteli tekemään krassin siemenistä krassikaprista. Maistuu kuulemma sinappiselta ja hyvältä. Tjaa, ehkä. Minä kun en tykkää sinapista, niin ei oikein napannut :).
Ruusupavusta saisi kuulemma nopeasti näkösuojan säleikköön. Samoin maa-artisokasta kasvaa hetkessä vihreä seinämä. Näitä voisi harkita.
Monta muutakin vinkkiä tuli. Pitänee lainata Sonja Lumpeen puutarhakirjat kirjastosta.
Miten ihmeessä huonekasvitkin pääsevät yllättämään minut kerta toisensa jälkeen, vaikka lähes päivittäin kastelen, nypin, ihmettelen ja tarkkailen niitä. Olohuoneen ikkunalla isoksi venähtäneessä aloe verassa kasvaa kukkavarsi. Nuppu on vielä pieni, mutta ihmeen nopeasti se on kasvin keskelle ilmestynyt.
Nyt ei ainakaan pitäisi kesän loppua kesken! Viime kesänähän aloeni teki nupun ulkona niin myöhään, että talvi yllätti, eikä nuppu ehtinyt aivan aueta. Kasvi oli niin valtava ja raskas ja isossa purkissa, että en jaksanut sitä kantaa lämpimaan. Tuon nupun surullisen tarinan olen kertonut aiemmin blogissa.
Nyt olinkin varautunut ja siirtänyt yhden ison aloen valmiiksi sopivan kokoiseen, siirreltävään purkkiin ulos vietäväksi ja tarvittaessa lämpimäänkin tuotavaksi.
Mutta kukkiminen ei näköjään vaadi Suomen pitkää suvea, vaan onnistuu jo keväällä sisätiloissa. On minulla kerran aikaisemminkin vuosia sitten aloe sisällä kukkinut, mutta en muista oliko se kevättä vai mitä vuodenaikaa.
Mielenkiintoisia aikoja elellään Toimelan olohuoneessa :)
Pääsin vähän hitaasti liikkeelle kevään siemenkylvöissä. Ensimmäiset heitin multiin vasta pääsiäispyhinä ja pohdin, mahtavatko ehtiä mihinkään. Olin vuorokauden "lomareissulla" ja kas, perjantaina minua tervehtivät kevätauringossa vihreät tulokkaat.
Olipas hurja kasvuunlähtö. Torstaiaamuna ei näkynyt mitään, perjantaina jo monen sentin kasvusto esimerkiksi kurkulla.
Myös tomaatit työntyivät tiitterinä tulijoita vastaan. Täältä tullaan kesä!
Jäävuorisalaatti ei ole ehtinyt ihan samoihin mittoihin kurkun ja tomaatin kanssa, mutta virkun näköistä elämää sielläkin purkissa. Hienoa.
Pitänee piakoin kylvää lisää esikasvatettavia hyötykasveja. Vielä ehtivät sitruunakurkut ja kiekkokurpitsat.
Ilmat ovat olleet viime päivinä ihanan aurinkoisia, joskin viileitä. Pihalla on vielä lunta ja linnut viihtyvät edelleen ruokintapaikalla. Mustarastaat tepastelevat marjapensaiden juurella kuin kotonaan. Vähän epäilyttää, ovatko ne kesällä kuin kotonaan myös kasvimaalla näiden taimieni kimpussa, murr.
Toisaalta ihmettelimme pari päivää, mihin linnut katosivat, kun mitään elämää ei näkynyt. Selitys istui eilen moriusangervon keskellä: Joku pieni haukka, olisiko ollut varpushaukka seillä vaani lintujen tirppaa. Saaliit olivat kaikonneet parempiin piiloihin. Haukka ei kauan odotellut, vaan lensi paikalta ennen kuin ehdin hakea kameran.
Tänään palasivat pikkulinnut, joten ilmeisesti haukka luovutti. Luonto on mielenkiintoista seurattavaa. Tänään näin pihalla ensimmäistä kertaa myös punakylkirastaan.
