Elämme syreenikesää! Tuoksu on huumaava, kun pensaat lopulta puhkesivat kukkaan. On yhtä aikaa sinistä, valkoista ja unkarinsyreeniä. Syreeni kuuluu Suomen kesään kuin nenä päähän.
Sinivalkoista, rintarinnan, yhdessä ja erikseen tuoksulla huumaten ja kukinnoilla pihan kruunaten. Punaiset, niin vaalean- kuin kirkkaanpunaisetkin syreenit meiltä muuten puuttuvat. Mihinkähän ne saisi sopimaan?
Unkarinsyreenissä on tänä kesänä kukkia melkein enemmän kuin lehtiä. Vuosia sitten kukinta oli yhtä runsasta. Ilta-aurinko yrittää tuikkia oksien välistä. Vanha, metrejä kokea syreeniaitamme on lintujen paratiisi. Siilitkin mönkivät mielellään isojen pensaiden juuristolla. Tosin kissakin viihtyy siellä, ilmeisesti linnunpoikasia jahtaamassa, argh!
Koska syreenit reunustavat pihaa oikeastaan kolmelta ilmansuunnalta, on hankala kuvata mitään ilman, että ne tunkevat mukaan. Mokomatkin linssiluteet, mutta kauniit juuri nyt.
Myös maljakossa, miksipä ei! Mutta en nykyisin enää jaksa haistella syreenejä sisällä leikkoina. Tuoksu on niin voimakas, että puutarhapöydälle sopivat paremmin.
Kun tuntuu, että kotoa ei millään voi lähteä mihinkään juuri nyt. Tai että kaikki ehtii pihalla kukkia, ruoho kasvaa pöheiköksi ja suurin piirtein maailma romahtaa, jos korvaamaton henkilö poistuu hetkeksi paikalta. Tiedätte varmaan tunteen? Juuri silloin on oikea hetki lähteä reissuun, vaikka sydämeen sattuu jättää kukkivat pensaat ja puut kukkimaan tai tomaatit ja kurkut selviämään omillaan.
Näin minä tein. Lähdin juuri puhjenneesta Pohjanmaan kesästä Lapin kylmään kevääseen juhannusviikoksi, eikä kaduta yhtään. Jo toisena reissupäivänä kotikontujen murheet alkoivat tuntua kovin etäisiltä. Ruumis virkistyi ja mieli lepäsi lumisia rinteitä tallustaessa ja kivisiä polkuja tapaillessa.
Säät eivät suosineet. Pahimmillaan lämmintä oli vain 4 astetta ja vettä vihmoi. Muutamana päivänä onneksi aurinkokin näyttäytyi ja ne korvasivat huonotkin vaelluspäivät. Joka päivä retkeiltiin, mutta ihan noin huonosti ei meidän kengille onneksi käynyt kuin tuossa kuvassa jonkun muun vaelluskengälle Kellostapulin kurussa Ylläksellä.
Olen usein retkeillyt samoissa maisemissa juhannuksen tienoilla, mutta koskaan ennen en ole nähnyt kesällä tunturissa niin paljon lunta kuin nyt. Kevät on myöhässa Lapissa samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa.
Lapin kesä on lyhyt ja hämmentävä. Lumikinosten vieressä kukkivat jo mustikat ja hillat, kukinta onkin tänä vuonna runsasta. Vaivaiskoivuissa ei vielä juuri ole lehtiä, mutta marjat porskuttavat. Pölyttäjiä sen sijaan ei ollut ollenkaan, ei inisijän inisijää liikkeellä.
Kivikossa on yllättävän kauniita värejä tarjolla, kun muistaa katsella ympärilleen.
Vietin yhden elämäni parhaista juhannusaatoista kapuamalla kivistä Pirunkurua Kuer-tunturiin. Välillä piti laittaa neliveto päälle, että pääsi ylös.
Kuerissa maisemat palkitsivat kiipeämisen vaivat. Korkeimmalta kohdalta näki kauas ja ilma oli kevyttä hengittää. Aurinkokin sopivasti tuli esiin pilven raosta.
Poikkesimme myös Norjan puolella Koutokeinossa, saamelaisten kylässä. Tarkoitus oli mennä Jäämeren rannalle saakka, mutta matalalla riippuvat pilvet ja sateiset päivät lannistivat. Epäilytti, että perillä ei näkisi hienoja maisemia. Siirrettiin Utsjoki-Kevo kirkkaammille keleille.
Koutokeino ei sykähdyttänyt, mutta Enontekiön Hetta vaikutti sympaattiselta pieneltä taajamalta. Kyläpoliisikin markkinoi näin hienosti koristellulla kyltillä.
Kun palasimme reissulta juhannuspäivänä, oli kotona kaikki hyvin, kiitos "talonmiesten". Syreenit kukkivat ja yllätys yllätys, rikkaruohot ovat voineet oikein paksusti lomamme aikana. Nyt jaksaa taas painaa pihahommia ja nauttia vähän rehevämmästä kesästä.
Pienet koristeomenapuut ovat pihan odotettu kaunistus, mutta vain pienen hetken. Kukinta on ohi nopeasti, eivätkä vuodet ole veljeksiä tässäkään suhteessa. Joskus kukinta on runsasta, joskus todella niukkaa. Tänä vuonna omenapuiden kukkia ei ole erityisen paljon.
Ensin valkoiset kukkansa räväyttää auki Salla. Se kukkii runsaammin kuin viime vuonna.
Vain muutamaa päivää myöhemmin puhkeaa kukkimaan vaaleanpunainen Makamik. Tänä vuonna varsin vaisusti. Joskus Makamikin oksat ovat niin täynnä kukkia, että oksia ei edes näy. Nyt kukkia on maltillisesti siellä täällä. Nuputkin ovat kauniita.
Vahinko, että Makamikin pienet punaiset hedelmät ovat niin kitkerän makuisia, että ne eivät kelpaa edes linnuille. Pihan soma pieni turhake siis :).
