Pakko uskoa, että syyskuu alkaa jo huomenna. Pihlajat notkuvat oransseja marjoja ja jälleen on yksi kesä ohi. Tekemättä jääneet projektit paljastuvat ja kesän vehreys ruskistuu.
Saniaiset ruskistuivat tänä kesänä etuajassa. Pitäisi katkoa pois ja laittaa pihavalot tilalle, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Onkohan näillä jokin "ruostetauti" vai ovatko viime viikkojen runsaat sateet ruskistaneet? Tai sitten niiden kuuluukin ruskistua jo elokuun puolivälissä, mutta olen vain aktiivisesti unohtanut ja kuvitellut, että kesä jatkuu...
Ajotielle oli suunnitelmissa hankkia jotakin isompaa kiviainesta kivituhkan päälle kesän aikana, mutta jotenkin se jäi taas. Tässä tulos. Vettä on tullut viime päivinä reippaasti ja lätäköitä löytyy, valitettavasti.
Vuoden päästä on kesä uusi ja onhan tässä vielä syksyäkin jäljellä, jos vaikka joku innostuisi kivihommiin. Toivossa on hyvä elää.
Tykkään syödä sieniä, mutta en oikein uskalla sienestää, kun en tunne kunnolla syötäviä ja myrkyllisiä. Kaipa sieniä olisi nyt metsissä, kun pihallekin putkahtelee monenmoista. Nämä näyttävät viihtyvän kuorikatteessa. Syksyltä näyttävät nämäkin.
Pikkuhiljaa olemme tyhjennelleet kasvimaalta perunat, sipulit, salaatit ja myös pinaattikiinankaalen (Pak Choi), joka osoittautui peltoetanoiden ylittämättömäksi herkuksi. Käytin loput käyttökelpoiset kaalilaatikon lisukkeena ja hyvin sopi sinne sekaan.
Pak Choin keltaisia kukintoja leikkasin vielä porraspään koristeeksi, kun olivat niin kivoja ja voimissaan. Sipulin kukat somistavat sisällä keittiötä.
Hyötykasveista pihalla sinnittelevät vielä tomaatit, kesäkurpitsa, avomaankurkku, kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Tomaatit eivät taida ehtiä kypsiksi, vihreitä on vielä paljon. Kiekkokurpitsat taas näyttävät helposti homehtuvan päiviä jatkuneessa sateessa.
Kanna on lopettanut kukintansa jo ajat sitten, vaikka äitini pihalla samaan aikaan samasta paikasta hankitut vielä kukkivat. Tämän voisin yrittää ottaa ylös ja talvettaa kellarissa. Mahtaisiko onnistua samaan tapaan kuin daalia eli kuivana juurakkona?
Jotkut vielä sinnittelevät, esimerkiksi inkalilja. Tämäkin saa lähteä pian kellarin uumeniin. Ei mikään erityinen menestystarina ollut, mutta kukki kuitenkin koko kesän.
Harmaamalvikki on kiitollinen kukkija. Aina vain jaksaa puskea uutta kukkaa, vaikka siemeniäkin on jo tulossa.
Krassi on aina syksyn pelastus. Lehdet tosin näyttävät ja kellastuvan silläkin. Siemeniä pääsee pian keräilemään.
Pimenevissä illoissa on myös taikaa, kun ne sattuvat olemaan tyyniä ja kauniita. Tämä taianomainen näkymä löytyi ennallistetulta suolammelta muutama päivä sitten auringonlaskun aikaan.
Pohjanmaalla vietettiin venetsialaisia viime viikonloppuna. Sää oli sateinen ja tuulinen pitkälle iltaan, joten tulien polttaminen rannoilla oli haastavaa. Pihalyhdyt paloivat sentään. Valoilla tunnelmointi onkin syksyllä ihanaa.
100 päivän vuorotteluvapaan jälkeen aloitan huomenna uudessa työpaikassa aivan toisessa ilmansuunnassa. 20 vuoden työrupeama entisten asiakkaiden ja työkaverien kanssa on ohi. Uudet kuviot edessä, vaikka samalla kirjastoalalla pysynkin. Syksy on aina ollut minulle uuden alku, vaikka olo onkin kesän päättyessä vähän haikea.
Herukoita tulee tänä vuonna Toimelaan enemmän kuin vuosiin. Mustaherukat on säilötty. Valkoherukkapensas on vielä aika pieni, mutta niitäkin keräsin eilen pakasteeseen ja syödä napostelin.
Valkoherukkapensas muistuttaa punaherukkaa ja marjojen makukin on lähes sama, mutta minusta valkoherukka on hieman punaista miedomman makuinen.
Marja on kaunis, väritön ja läpikuultava. Ne ovat kuin helmiä astiassa. Toisaalta tunnelma valkoherukan marjojen suhteen on hiukan kaksijakoinen. Kaunis ja maukas kyllä, mutta toisaalta jostakin syystä ulkonäkö assosioituu minulla sammakonkutuun. Älkää kysykö miksi, en tosiaankaan tiedä!
Marjapensailla ei tarvinnut tällä kertaa olla yksin, vaan kaverina oli tällainen piikkipallo. Siili tuhisteli kaikessa rauhassa pensaasta toiseen, välillä rapsutteli takajalalla korvantaustaa ja jatkoi matkaa. Minusta se ei piitannut tuon taivaallista.
Eppu-kissa pyllistää kesäherkkujen jälkeen takapuolensa kissanruokapusseille, mutta tälle kaverille kissanruoka maistui. Nuoli vielä lautasenkin päälle.
Vähän huolestutti, että ahmiiko kaveri itsensä ähkyyn moisen herkun äärellä. Lopulta sen piti jo kiivetä lautaselle. Aika pienikokoinen tämä siili oli, pihalla on kesän aikana näkynyt isompiakin. Asustelevat leikkimökin alla, toivottavasti selviävät talvesta.
Onhan näitä paljon enemmän kuin oli siemeniä keväällä, mies tuumi nostaessaan puikulaperunat maasta. Ei voi puhua "talviperunoista", mutta monet keitot näistäkin saa syksyn mittaan.
Perunan koko ja laatu olivat tänä kesänä erinomaiset. Niin puhtaita ja sileitä. Päätimme nostaa potut ylös ennen kuin rutto iskee rupiset kyntensä satoon.
Muutamasta löytyi mato. Pitänee jättää perunat ensi keväänä istuttamatta samalle paikalle. Viljelykierto lienee paikallaan. Olemme katselleet, kuinka ammattiviljelijöiden pelloilla kasvaa välivuosina jotakin kaunista, valkokukkaista öljykasvia. Olisikö öljyretikkaa? Ehkä sitä ensi kesänä perunamaalle meilläkin, olisi kaunis kuin kukkaketo koko perunapeltom hmm.
Kukista puheenollen, kyllä ovat tänä kesänä kauniita myös aivan tavallisen sipulin kukat. Ja suuria, tämänkin halkaisija varmaan 5 cm. Ei ihan heti sipuliksi hoksaakaan, kun läheltä katsoo.
Ahkera keräisi näistäkin siemenet...mutta minä en ole niin ahkera.
