maanantai 31. elokuuta 2015

Loppukesän tunnelmia



Vielä elokuu hellii auringolla ja lämmöllä, mutta pakko on uskoa, että loppumassa tämä lysti on. Viljat on monin paikoin jo puitu. Itsellä ei ole viljelyksiä, mutta lenkkipolun varrella tulee katseltua ja tuoksuteltuakin. Nyt tuoksuu jo vahvasti elonkorjuulle. 

Tänään kotipaikkakunnallani järjestetäänkin perinnetapahtuma, jossa leikataan ruista sirpillä ja tehdään kuhilaita. Ei tosin tällä pellolla, joka ei taida kasvaa ruista vaan jotain aivan muuta.


Mustikka kypsyi myöhässä ja poimintakausi sen kuin jatkuu. Vielä eilen olivat marjat metsässä isoja kuin pensasmustikat. Ja vielä aivan hyviä poimittaviksi. Tekisi mieli hakea vielä lisää, mutta taidan tyytyä leipomaan piirakan eilisestä saaliista.


Siemenkukkien kirjo hehkuu kasvimaalla. Itsekseen siemennelleet kehäkukat ovat saaneet seurakseen ruiskaunokkeja ja unikoita. Ja ehkä jotain muutakin. Kunnolla väriä elämään.


Punapellavakin ehti lopulta kukkaan. Pieni, mutta ponteva siemenestä kurkottaja taistelee elintilasta muiden kasvien seassa sitkeästi. Uusi tulokas Toimelan pihapiirissä.

Mutta nyt taidan lähteä poimimaan pensaista karviaisia ja herukoita. Ne jotenkin kummallisesti nahistuvat paikalleen. Puutarhamarjojen sato jäi tänä kesänä aika heikoksi.

14 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Kiva kun on kukkia, jotka kukkivat vielä näin syksyn alkaessakin, mutta syksyn tuntua on jo ilmassa. Oletko huomannut, että blogissani on arvonta (kaksi puutarhakirjaa)? Käyhän kurkkaamassa ja osallistu. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Meillä karviainen oli jotenkin omituinen tänä vuonna. Se kypsytti marjoja kauan ja sitten lopulta osa marjoista oli kypsiä, osa jo yli menneitä ja osa raakoja. Syöminen oli aika arpapeliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samanlaisia havaintoja täällä. Pieniä ja kitukasvuisia marjoja ja paljon huonoksi menneitä :(. Toivotaan ensi kesänä parempia karviaiskelejä.

      Poista
  3. Minä tänään kävin viellä mustikassa ja aika kivasti löytyikin. Huomena ajattelin paistaa mustkka piirakkaa. Kuniita kukkia sinulla siellä loistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mustikoita onkin ollut tänä vuonna hyvin.

      Poista
  4. Mahtavia itse kasvatettuja (kasvaneita) kesäkukkai sinulla! Erityisesti silmää miellyttää tuo sinisen ja kelta-oranssi-punaisen yhdistelmä. Ajattele, tuohon kohta vähän ruskaa rinnalle, niin voiko olla hehkeämpää?

    Sini K.
    Viherpihan Kasvihormoni-blogista

    VastaaPoista
  5. Voi miten kaunis tuo ylin kuva ohrapellon laidalla auringossa kylpevästä vanhasta ladosta. Sinulla on silmäniloa kesäkukistasi vielä pitkälle syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuollainen kypsä viljapelto myös tuoksuu hyvälle.

      Poista
  6. Ihanan värinen tuo ruiskukka-kehäkukka-unikkopenkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykkään itsekin syksyllä väri-iloitteluista.

      Poista
  7. Karviaisia olen minäkin kerännyt ja miettinyt, että mitä niistä tekisi? Piirakan tein ja ajattelin kokeilla kiisseliä. Mitta vielä ois marjoja pensaissa paljon.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lempparini on karviaismarjasurvos. Laitan sitä sokerin kanssa pakastimeen ja syön jugurtin kera. Tosi hyvää.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!