Tekisikö mielesi kömpiä tästä aukosta sisään pimeään, yli 20 metriä pitkään luolaan? Menemättä jäi minulta. Ahtaanpaikankammo vei voiton, kun teimme pyöräretken Isonriutan luolille. Jos haluat tietää, millaista luolan sisäpuolella on, kokemuksen kuvausta löytyy esimerkiksi Muinaismuistoja-blogista.
Olen asunut reilun 10 kilometrin päässä luolista lähes koko elämäni, mutta tänä kesänä ensimmäistä kertaa tutustuin tähän lähiretkikohteeseen. Kiitos retkeilykirjojen ja aktiivisen jälkikasvuni.
Matkan teimme pyörillä ja kiersimme Puusaareen Himangalta vielä Lestijoen väärää puolta eli vähän pitemmän kaavan kautta. Matkalla näimme kaunista, kesäistä maaseutua ja päätepisteessä upeat kiviröykkiöt ja luolat.
Läheltä löytyy mukavia retkikohteita, kun vaivautuu etsimään. Luontoäidin ja jääkauden tarjoamia elämyksiä. Minusta Isonriutan luolat ovat siirtolohkareineen jopa isommat kuin Lohtajan tunnetummat Pesäkivet. Hienot nekin ja helpommin löydettävät.
Muualta Suomessa löytyy monenlaisia lohkareita ja kiviröykkiöitä, mutta meillä tällä tasaisella Pohjanmaalla ei ole kovin paljon vastaavia retkikohteita.
Lähimatkailija päättää rapottinsa tällä erää tähän ja siirtyy pihalle rikkaruohojen kimppuun.
Pitäisi joskus tutustua noihin Isoriutan luoliin, kun sielläpäin liikumme.
VastaaPoista