lauantai 2. toukokuuta 2015

Kodinonneako?

En ole taikauskoinen, mutta minua on vuosien varrella ruvennut lievästi huolestuttamaan yksi asia huonekasvien hoidossa: Olen onnistunut järjestelmällisesti ottamaan hengiltä useita kodinonni -nimisen, vaatimattoman viherkasvin alkuja, jotka meille tullessaan ovat voineet aivan hyvin.
Nyt on toivottavasti kotimme onnessa tapahtunut käänne parempaan. Sain pääsiäisenä lahjaksi munalla koristellun kodinonnen ja olen onnistunut toistaiseksi pitämään sen vehmaana ja vehreänä.

Taika näyttää olevan runsas kastelu alusastialle. Ette usko, kuinka paljon vettä tämä pieni pallerokasvi imee sisuksiinsa vuorokaudessa!
Wikipedian mukaan kodinonnea voi leikellä saksilla ja se jopa saattaa kukkia vaatimattomin kukinnoin touko-elokuussa. En kyllä ole eläissäni nähnyt kukkivaa kodinonnea, mutta odotan mielenkiinnolla. Kunhan en innostu lannoittamaan liikaa tätäkin...
Kodinonni (soleirolia soleirolii) kuuluu olevan monivuotinen nokkoskasvi, joka on kotoisin Välimeren läntisiltä saarilta, muun muassa Korsikalla sitä voi tavata luonnonvaraisena. Karkulaisia voi löytää myös  Manner-Euroopasta, Ranskasta, Alankomaista, Briteistä.
Kodinonnea voi muuten lisätä jakamalla juuripaakusta. Ai niin, ne mahdolliset vaatimattomat kukat ovat vihreitä, valkoisia tai jopa punaisia.

Vaihteeksi katsaus hennon ja herkän kodinonnen vastakohtaan, raskastekoiseen ja jykevän eläimelliseen aloe veraan. Tämä jättiyksilö vietti viime kesän ulkona. Tarkoitus oli hävittää se syksyllä.

Kasvi oli kuitenkin niin hyvinvoiva, että raahasin sen pakkasten tullessa vintin käytävän nurkkaan, pienen ikkunan eteen. Siis kirjaimellisesti raahasin: aloe vera on pelkkää mehua ja painaa kuin synti. Jos katkaisee aloen oksan, se itkee pitkään tahmeaa, pahanhajuista mahlaa.
Jättiläinen on ollut vaatimattomiin oloihinsa yllättävän tyytyväinen ja tehnyt poikasia. Kai se täytyy kesän tullen taas kantaa pihalle. Kasvi kasvaa sen verran vinossa valoon päin, että voi olla haastavaa löytää riittävän painava, pystyssä pysyvä ruukku.
Jotkut kasvit kasvavat liikaa ja toiset liian vähän, on se niin kummallista. Viime keväänä jaoin huonekasvien vaihtopäivässä kymmenkunta aloen poikasta, eikä poikimiselle näy loppua.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Taimet lehdet kippuralla


Nyt taisi niin sanotusti ottaa ohraleipä! Osa isojen samettiruusujen taimista on päättänyt ruveta rettelöimään. Pari valkoista Vanillaa jo nuupahti itsekseen, vaikka vieressä olevat kukoistavat vielä aivan samalla hoidolla. Tässä lehtiään kipristelee keltainen iso samettiruusu. Mahtaneeko sekin heittää henkensä?

Ehkä olen kastellut tai lannoittanut liikaa? Vai olisiko jotain ötököitä, ainakaan en silmällä havaitse. 


Suurin osa näyttää onneksi vielä hyvältä, kuten tässä kuvassa Vanillat. Toivottavasti käppyrätauti ei leviä epidemiaksi. Tässä vaiheessa otan vastoinkäymisen vielä tilastollisena tappiona.


Revonhännän siemenet olivat tosi pieniä ja taimetkin vielä koulimisvaiheessa olemattomia. Mutta nyt ne ovat jo toistakymmentä senttiä korkeita. Osaisiko joku sanoa, kannattaako revonhännät latvoa?


Daaliat jo reissusta tultuani hätäpäissä latvoin, kun olivat kasvaneet tosi pitkiksi. Tukeakin tarvitsivat. Vielä on matkaa kesään, mitenkähän tässä taistossa käy.

 

Onneksi kylvin oreganon sisälle ruukkuun, enkä ulos. Tämäkin oli nimittäin alkuun aivan olematonta vihreää haituvaa. Nyt se muistuttaa mielestäni erehdyttävästi rikkaruohoa. Vesiheinänä olisin kasvimaalta nyppinyt, jos olisin ulos istuttanut. Purkkikasvatus pelasti oreganon. Ei muuten vielä tuoksu miltään.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Hyppy takaisin talveen ja postia poikaselta


Kuluneella viikolla tuli hypättyä takaisin talveen. Vietimme kevätlomaa Pyhätunturin maisemissa hiihdellen ja puhtaista hangista nautiskellen.


Puutarhatyöt tuntuivat aika kaukaiselta asialta, kun alla oli metri lunta.

Aurinko helli useimpina päivinä ja parhaimmillaan alkuviikosta lämmintä oli yli 10 astetta. Ei tietoakaan pikisistä penkoista eikä katupölystä, joihin eilen palasimme.

Toimelan leveysasteella lumet olivat viikon loman aikana kaikonneet. Daalian taimet lähes karkaavat purkista ja piha odottaa siistijää. On käärittävä hihat ja ruvettava hommiin. 

Mukavaa sähköpostiakin sain loman aikana. Anja Salosta oli lähettänyt kuvan onnenapilasta tai toiselta nimeltään onnenkäenkaalista, jonka käpyjä lähetin hänelle helmikuulla. Anja pyysi valkoisen, uskollisen huonekasvin käpyjä, kun esittelin kasvia blogissa postauksessa Juoruja ja valopilkkuja.

Hauska huomata, kuinka blogien kautta voi saada uusia ystäviä eri puolilta maata ja maailmaa, vaikka ei kasvokkain tapaisikaan. Hauska myös ajatella, että kukkaseni "poikanen" kasvaa uusissa maisemissa hyvässä hoidossa ja näyttäisi voivan rehevämmin kuin omani tällä hetkellä. Kiitos Anjalle kuvasta. Odotellaan kukkia kasveihimme.