Pihapuuhat ovat jääneet viime viikkoina vähiin, sattuneista syistä. Vähän olen etupihaa haravoinut ja kerännyt jorinin mukulat suojaan pakkasilta. Muuten kaikki on vaiheessa, toivottavasti talvi odottaa vielä hetken.
Ulkoilun sijasta olen leikkinyt floristia. Rakentelin kimppuja juhlapöytiin osin pihan, osin metsän antimista sekä reilun kaupan ruusuista.
Mukavaa puuhaa. Ja vuorenkilpi on monipuolinen koristekasvi!
Kimppujen tekeminen oli mukavaa, vaikka kyseessä olikin surujuhla. Isäni, 79 vuotta, nukkui pois sairastettuaan pitkälle toistakymmentä vuotta. Isän näköistä muistojuhlaa vietettiin eilen. Haudalla oli kuulas syyssää ja kukkakummusta tuli niin kaunis, että sekin melkein itketti.
Toivottavasti säilyvät jonkin aikaa, että voin käydä ihailemassa tätä hetken loistoa. Hautausmaan vieressä kun asun. Takana on tunteikas viikonloppu, paljon sukulaisia ja ystäviä, omat lapset kotona käymässä ja muutama päivä vapaata töistä. Nämä ovat niitä elämän hetkiä, jotka jäävät mieleen ja joista lopulta saa myös voimaa, kaiken surun keskellä.
Pakko uskoa, että aloe verani kukan on tarkoituskin olla väritön vaaleanvihreä. Ei sellainen hehkuva oranssi, jota olen odotellut ja jonka muistan jossakin nähneeni. Keväällä petyin väriin ja kuvittelin, että aurinko ja kesä ulkona tekisi ihmeitä aloelle. Kukan väri ei kuitenkaan ulkoilusta muuttunut miksikään.
Kasvi kyllä viihtyi ulkona ja kasvoi jättimuhkeaksi. Poikasiakin on juurella. Mutta kukka, kaksihaaraisenakin, oli lievä pettymys jälleen. Ehkä odotin jotain samanlaista kuin kasvitieteellisissä puutarhoissa. Niiden lajikkeet taitavat olla trooppisempia, ainakin ovat värikkäämpiä.
Piti katsoa oikein kahdesti ja nostaa vielä silmälaseja nenälle, kun menin poimimaan viimeisiä hedelmiä koristeomenapuu Sallasta. Pikkuomenat alkavat olla jo ylikypsiä ja lehdetkin ovat puusta pudonneet. Mutta mitä ihmettä! Yhtäkkiä huomasin, että omenapuun haarasta kasvaakin aivan toisenlaisia omenoita, isoja ja punavihreitä. Haarassa on myös vihreät lehdet vielä paikoillaan.
Olen vain kuvitellut, että vuosia sitten hankkimamme Salla on kasvattanut juuresta uuden verson, enkä ole asiaa sen enempää ajatellut. Nyt tuo verso kuitenkin teki aivan toisenlaisia hedelmiä. Ei mikään koristeomenapuu, vaan ihan hyvän kokoisia omenoita tekevä lajike. Mikä sitten onkaan.
Taimen mukana on täytynyt tulla astiassa myös toinen. Mikään hybridi tämän Sallan ei pitänyt olla, vaikka tiedän sellaisiakin omenapuita olevan. Yllätyksiä riittää näköjään.
Näitä pikkuriikkisiä omenoita lähdin poimimaan lehdettömistä oksista.
Tällainen teeseitse-hybridi siellä sitten odotteli. Miten sitä on niin sokea, että ei mitään huomaa, ennen kuin omena kirjaimellisesti putoaa puusta päähän.
Jälkikommentti:
Kiitos hyvät blogiystävät! Taas kerran viisastuin. En ollut uhrannut ajatustakaan omenapuun taimen kasvatukselle, enkä perusrungolle, enkä varttamiselle. Kun luin alle tulleita kommenttejanne, ymmärsin kaivaa esiin Salla-omenapuuni mukana tulleen taimilapun. Siellä kerrotaan, että Sallamme perusrunko on Antonovka eli itäinen hapokas talviomena, johon Salla on vartettu. Sehän tämä varmaan on. Näin sitä oppii koko ajan uutta.
