torstai 5. heinäkuuta 2018

Minikasvihuoneen ja hyötymaan kuulumiset



Tomaatit eivät ole erityisen innostuneita keväällä hankkimastani minikasvihuoneesta. Kyllä sieltä on joka päivä saatu lautaselle tomaatti tai pari, mutta lehdet näyttävät kovin käppyräisiltä ja pilkullisilta. Tämähän on oikeastaan muoviteltta, jossa kosteusolosuhteet ja ilmanvaihto ovat varsin puutteelliset.

Eipä sillä sinänsä väliä, miltä lehdet näyttävät. Pääasia, että muutama tomaatti tulee. Punainen tomaatti on aikainen lajike, josta on tosiaan jo korjattu satoa. Pienet keltaiset sen sijaan näyttävät kypsyvän hitaasti.

Munakoiso ja chili kasvavat sisällä eteläikkunalla paremmin kuin minikasvihuoneessani. Niissä on vain kukkia, hedelmiä ei ainakaan vielä näy.

Esittelin minikasvihuoneen hankintaa keväällä täällä. Taitaa muuten olla kertakäyttöinen tämä hankintani. Ohut muovi ratkeilee samoistaan tuulessa.



Kasvimaa on muuten tänä kesänä kasvanut yllättävän nopeasti, kun alkuun on päässyt. Normaalisti meillä kasvaa puikulaperunaa tuossa etualalla, mutta tänä vuonna peruna siirrettiin kasvimaan reunaan ja tilalle heittelin kukansiemeniä. Ainakin ruiskaunokki työntyy voimalla.

Huvittavaa kyllä, mutta voroviljelystämme huolimatta kukkarivistöjen seassa kasvaa myös perunaa. Talvi oli leuto ja viime vuonna maahan jääneet muutamat perunat ovat itäneet itsekseen. Näköjään monivuotinen kasvi tuo perunakin...



Kesäkurpitsan taimia laitoin kasvulaatikkoon herneen viereen kaksi. Kukkivat mahdottomasti ja satoakin taitaa kohta olla lautasella. Kesäkurpitsa on yksi kiitollisimmista hyötytarhassa viljeltävistä lajeista.



Myös sipuli on jo syötävää ja se voi erittäin hyvin. Hyvää ja mietoa lajiketta, ei tule itku silmään tätä pilkkoessa.



Kylvin myös salaattisekoituksia ja rucolaa. Enpä muista, koska olisin saanut syödä näin puhtaita salaatinlehtiä. Kukaan ei ole ehtinyt niitä nakerrella ennen minua tänä kesänä!



Tillikin on vielä voimissaan ja rehevää. En tiedä mikä meidän maassa on vikana, mutta useimmiten tillini nyykähtää alkuinnostuksen jälkeen, kellastuu ja näivettyy. Saapas nähdä, olisiko tämä kesä poikkeus myös tillin suhteen. Toivottavasti.

Hyötymaalla siis toistaiseksi kaikki hyvin. On palkitsevaa keräillä oman maan satoa lautaselle. Muutaman päivän lämmin sade ovat tehneet tehtävänsä.

6 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Minullakin muutama viime vuonna maahan jäänyt peruna on itänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatii hyvän lumipeitteen ja leudon talven, että peruna talvehtii. Harvoin on molemmat.

      Poista
  2. Oi, olet päässyt jo maistamaan tomaatteja. Hyvää satoa tiedossa myös hyötymaalta.

    VastaaPoista
  3. Hienolta näyttää hyötytarhassasi. :)
    Minulla ainakin, ikävä kyllä, tuo muovitelttakasvari osoittautui viime kesänä kertakäyttöiseksi muovin osalta. Runko on tallessa. Tiedä mitä siitä keksii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä näyttää, hyvä jos saumat yhden kesän kestävät. Jospa kehikosta saisi jotain järkevää. Meillä ainakin oli samanlainen teltankehikko lapsilla aikoinaan.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!